myski impi

Alan olla korviani myöten täynnä Me Naisia. Joka helkutin asia pitää ruotia sataan kertaan, erot ja parisuhteet ja julkkisten asunnon sijainnit. En kestä. Jotkut lehdet on ihan hyviä mutta nyt on kyllä menty ihan kummalliseen suuntaan. Varsinkin korona-aikana kun on kaikilla aikaa lukea ja miettiä niin onko pakko tehdä ihan tyhjäpäistä sisältöä niin, että sitä ei jaksa edes lukea puolta tuntia kauempaa saati palata lehteen ekan lukukerran jälkeen. Meikkiä on, hiuksia on, laukkuja ja vaatteita juu ja sitten ne ihmejutut siitä mitä kenenkin eroon tai raskauteen kuuluu. En minä ymmärrä miten se voi kiinnostaa ketään, mitä jollekin tuntemattomalle ihmiselle kuuluu, jota ei ole koskaan nähnyt eikä tule koskaan näkemään eikä voi luoda mielipidettä koko ihmisestä kun he ei itse varsinaisesti edes jutuissa puhu vaan toimittaja kertoo, millaisessa keittiössä kukakin istui ja millainen olo tuli kohtaamisesta ja kuinka heleä ääni sillä oli kun se kertoi lemmikkikoiransa juoksevan naap

Olen viime viikon ollut maalla ystäväni mökillä kuopimassa ja grillaamassa. Se on jotakuinkin sitä, mitä myös Me Naiset tarjosivat kevätpuuhaksi.  Valitettavasti kuvia on vain kissojen mökkeilystä, sillä itse en lle yhtä soma.  Olen jatkanut treenaamista ja innostunut pari viikkoa sitten annetusta laihdutustehtävästä.  Sitä en tiedä lähteekö kiloja, vaakaa kun ei ole, mutta syön paljon kasviksia, luonnollisia rasvoja ja proteiineja. Liikun paljon ja juon vettä. Olo on ainakin energinen enkä moneen päivään ole pysähtynyt puhelimen ääreen kirjoittamaan.  Nyt, kun on vähän pilvisempää, istahdin kissojen kanssa miettimään, mitä Me Naiset on tarjonneet.  Paljon on meikkivinkkejä ja sellaisia mutta olen vielä vapaaehtoisesti eristyksissä, joten en millään viitsi laittautua. Tämäkin on onneksi suotu myös Me Naisissa, että aina ei tarvitse. Sensijaan mietin jo kovaa vauhtia kesän tyyliä ja aktiviteetteja tohtori paiseen ja temppareiden lisäksi.  Olavi ja Minttu lepäämässä Täällä mö

Poikkeusoloja aletaan purkaa, uutisissa on muutakin kuin koronaa, kesä lähestyy, päivät pitenee, kaikki kukkii ja lehdet puhkeaa.  Hyvin erikoinen kevät takana. Minulle ominainen kevätmasennus alkaa nyt vasta nostaa päätään. Toukokuu on aina ollut pahin kuukausi mutta oireita on usein jo huhtikuussa. Tänä vuonna ne alkoivat vasta toukokuun alussa.  Maalaamista en ole voinut tehdä viime maanantain jälkeen, en juuri muutakaan.  Mieleen pulpahtelee vanhoja häpeänaiheita, epäonnistumisia ja vääriä valintoja. Joka kevät vaivun johonkin todella syvälle. Silloin inhoan itseäni, maailmaa ja kaikkea mihin olen koskenut. Suren tympeää uraani ja keskinkertaisuuttani, stressaannun kissojen hoitamisesta, kaikki itkettää tai suututtaa. Ja sitten parin viikon jälkeen mieliala palaa taas normaaliksi. Tuntuu kuin olisi muuttanut jonkun toisen mieleen joksikin aikaa.  Saa nähdä miten pahaksi tämä tänä vuonna äityy. Siitä olen kyllä iloinen, että töitä ei ole. On hyvä saada levätä.  Onni on v

Me Naisissa oli juttu Terhi Rannelasta, joka oli äkillisesti menettänyt äitinsä. Jutussa kerrottiin heidän läheisestä suhteestaan ja kaipuusta, jonka äidin kuolema jätti. Itkin jutun alusta loppuun ja olin pitkään alakuloinen. Ajatus oman äidin menettämisestä jäi mieleen pitkäksi aikaa. Ajatus oli niin sietämätön, että koitin sen poistaa kaikin tavoin päästäni. Sitten päätin, että asiaa on pakko ajatella, on koettava ne tunteet, mitä se herättää. Minulla ja äidilläni on hyvin erityislaatuinen suhde. Olemme enemmän ystävykset kuin äiti ja tytär. Kumpikin olemme luonteeltamme hiukan erakoituvia ja jokseenkin omituisia. Ajatukset, huumori ja logiikka on jotain ihan muuta kuin suurimmalla osalla ihmisistä. Juttelemme puhelimessa päivittäin, joskus moneen kertaan päivässä, joskus vartin joskus viisi tuntia, useimmiten siltä väliltä. On ihanaa, kun on sellainen suhde ihmiseen, jonka historiasta, elämästä, kokemuksista ja tunteista on jakanut suuren osan, ihminen, joka y