perjantai 19. huhtikuuta 2019

Jatkoa väärinymmärrettyihin pariutumisyrityksiin

Tähän aihealueeseen liittyen löytyy jo kaksi postausta, mutta kun asiaa riittää, niin laitetaan kolmaskin!

Kerran olin yhdessä parin päivän seminaarissa missä tapasin monia ihmisiä. Osan kanssa ehdin hyvin jutella, toisten kanssa vähän vähemmän.  Mutta sitten tuli vastaan sellainen mies.

Ehdittiin vaihtaa pienet kuulumiset tämän miehen kanssa. Lähinnä sellaiset vain, että ketä oikein ollaan. No, kävi ilmi, että hän oli mun työn kannalta tärkeässä yrityksessä töissä. Samassa, missä olin itsekin ollut aikanaan duunissa Toivoin, että oltaisi ehditty vaihtaa kuulumisia ja kertomuksia ja ehkä vähän tulevaisuudestakin jutella, ihan niin kuin työhön liittyen.

Sitten keskusteluun liittyi joku seuraava ihminen ja jutut jäi kesken. Koko kahden päivän seminaarin ajan yritin häntä tavoittaa, mutta joka kerta kun olin menossa juttelemaan, hän tuntui juoksevan karkuun. Vilkuili vaan ”apua, tuolla se hullu ahdistelija taas on”. Seminaarin päätyttyä sitten näin hänet ulko-ovella. Ajattelin ”hihii, eipäs pääse karkuun” ja sanoin ”hei, olisiko sulla hetki aikaa vielä jutella” miespoloinen vastasi, että ” joo on, mutta nyt sanon nyt heti alkuun, että olen naimissa”.

Mulla meni jauhot suuhun. Vastasin vaan että ”okei, kiva juttu” ja aloin selittää niistä työkuvioista.

Koko homma meni jotenkin ihan reisille. Ei siitä mitään tullut. En saanut järkeviä vastauksia ja hänen käytöksensä oli hyvin torjuvaa. En oikein vieläkään ymmärrä mitä siinä tapahtui. Ehkä mua on tosi vaikea tulkita. Ehkä on vaikea ymmärtää, että mun ainoa suuri intohimo on työ. Ehkä oli joku hullun kiilto silmissä, mutta kaikki mitä sanoin, liittyi puhtaasti vain työhön.

Edelleen hävettää kun näen tämän miehen. Hän selkeästi katselee minua sellaisen pelästyneen gasellin silmin. Olen päättänyt jättää hänet rauhaan vaikka mieleni tekisi välillä kiusoitella.

Näitä tilanteita on yllättävän paljon. Mietinkin mikä saa aikaan sen, että me ymmärretään asiat niin oudosti? Itse en ole koskaan kokenut, että pitäisi jollekin selittää ihan yöstä, että olen varattu tai ettei nyt kiinnosta. Ehkä ne signaalit menevät kokonaan ohi tai sitten niitä ei vaan ole.

Mutta onhan se nyt hiukan hassu tapa ajatella, että ”kaikki jotka minua lähestyy, on vähintäänkin ihastuneita”.

Eikä olisi paljon mielekkäämpää vaan odottaa, mitä toisella on sanottavaa?

-Minttu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti