torstai 2. toukokuuta 2019

Kevättä ilmassa! #3

Ihastuminen on hulluutta!

Äitini on aina sanonut, että kaikki ihastuneet ihmiset pitäisi sulkea laitokseen. Olen samaa mieltä.

Myönnän, että olen tällä hetkellä hiukan ihastunut. En aivan sekopäisesti vaan ihan pikkuisen vain. Eli voisin sanoa ehkä tuntevani vetoa tähän ihmiseen. En oikeastaan tarkkaan tiedä minkälaista vetoa. Onko se vain se, että hän on tehnyt vaikutuksen persoonallisella olemassaolollaan vai onko se jotain muutakin. Olen kuitenkin hyvin onnellinen siitä, että olen saanut tavata hänet, johti tämä johonkin tai ei.

Siitä huolimatta, etten tiedä mitä tämä on, löydän itseni iltaisin kuuntelemasta hempeilylauluja ja tuijottamasta kattoa tai kynttilää. Sekoilen sanoissani ja virnistelen itsekseni tai jään tuijottamaan tyhjyyteen lammasmainen ilme kasvoillani.

Se on itseasiassa aika hauskaa. Yleensä nimittäin kun ihastun, se johtuu stressistä.

Rankan työputken jälkeen ihastun vähän niin kuin burnoutia estääkseni. Silloin kaikki ajatukset keskittyvät ihastuksen kohteeseen. Se on oikein mainio itsesuojelumekanismi ja sillä pääsee eroon työasioista ja stressistä. Se työorientoitunut, johdonmukainen, organisointikykyinen ja vastuullinen MINÄ on tipotiessään.

Tämä ihastus on kuitenkin erilainen. Tämä tuntuu jotenkin liian selkeältä siihen nähden. Eikä nyt ole kyllä stressiäkään. Kaikki on itse asiassa varsin mainiosti.

Jännittävää siis nähdä mihin tämä etenee.

Sitten vähän aiheen sivusta:

Luin jostain, että yksipuolisen ihastuksen jälkeen voi mennä vuosikin siihen, että pääsee siitä yli. Samaisessa tekstissä luki, että keskiajalla lemmenkipeitä on lääkitty erilaisilla yrteillä ja rohdoilla.

Onko sellainen ihastuminen ja lempi kadonnut kokonaan? Nykyään ei tunnu olevan sellaista suurta rakkautta. Seksi on korvannut suuret tunteet ja suuri osa lauluistakaan ei enää kerro rakkauksista, ehkä niistä eroista enemmän... ja tietysti seksistä.

Puhutaanko lemmenkipeydestä ja ihastumisista liian vähän ja onko se liian noloa saada pakit? Onko siis helpompi käydä nussuttelemassa random-ihmistä kuin ilmaista tunteitaan? Tämäkin kuuluu aika vahvasti nykykulttuuriin ja yksilökeskeisyyteen sekä tietysti ulkoiseen olemukseen. Kasvojen menettäminen on jotenkin hirveä asia ja se miten ne kasvot menetetään, opitaan jostain Demi-lehden sivuilta teini-ikäisenä. Onko siinä sitten mitään järkeä?

Eikö olisi vaan helpompaa sanoa ”Hei, oot tosi kiinnostava ihminen, voitasko nähdä?” Ja toinen voi vastata siihen mitä tahansa mutta yleensähän on kiva nähdä ihmisiä ja sitten kun on nähty tarpeeksi, varmaan kummallekin selviää miten siinä sitten kävi.

Kätevää ja asiallista.

Mutta ei pysty. Jos itse yrittäisin moista, niin menisin kyllä sanoissa sekaisin ja selittäisin taas jotain ihan muuta. Mutta pitäisi ehkä yrittää enemmän.

-Minttu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti