uusin pariutumislehti!




Nopeasti vilkaistuani tämän viikon Me Naisia, on teemana rakkaus, perhe ja lasten saanti. Tätä olen vähän ounastellutkin ensinnäkin siksi, että okaisessa lehdessä on jotenkin johdateltu aiheeseen mutta myös siksi, että pitäisi ryhtyä synnytystalkoisiin ihan väestöluvun nostamiseksi.

Itse olen aina ollut sitä mieltä etten tarvitse omia lapsia. Jos jonain päivänä haluan, näen itseni adoptoimassa tai sijaisperheen äitinä.
Yksi sijaisperheen äiti tarjolla, kelpaako? 
Ensin haluaisin tietenkin miehen. Sen lisäksi, että minun pariutumishormoonini ovat ilmeisesti mennneet jo syntmässä vikaan ja tuoksun enemmän äidiltä ai ehkä jeesukselta kuin potentiaaliselta kumppanilta, sen epätodennäköisen kumppanin pitäisi olla vielä kaiken lisäksi halukas moiseen.

Olen unelmoinut sijaisperheeksi ryhtymisestä jo vuosia mutta ilmeisesti minun ei ole tarkoitus siihen ryhtyä koska kaikista yrityksistä huolimatta, elämä ei mene siihen suuntaan.

Oi mutta se pariutuminen. Aloittaisinko siitä.
Minä siis etsin kyllä parisuhdetta mutta vaikeuksia tietenkin on.
Lista vaikeuksista on pitkä mutta aloitanpa jostain. Olen ammatiltani kuvataiteilija eli mulla on epäsäännöllinen työ ja tulot joskus ei kumpaakaan. Etsin tasapainoista aikuista miestä. Ei hyvä yhtälö.

Missä olet suuri ja mahtava uros?
Sitten, liikun aivan liian nuorten ihmisten kanssa samoissa paikoissa, siellä en ole nähnyt yhtäkään potentiaalista kumppaniehdokasta, baarista ei löydy nykyään ketään, ainakaan minä en löydä. Johtunee sitten siitä, että olen aina intensiivisesti omassa porukassa ja unohdan etsiä, siitä etten ymmärrä lähestymisyrityksiä vai siitä, että baari on täynnä kauniimpia ja tuoksuvampia naaraita.

Niin ja kolmantena juttuna on se, että olen aivan hirveän ujo. Musta tulee ihan hömelö jos nään sellasen ihanan miehen ja sitten se katsoo mua niin minä menen karkuun, piiloudun pöydän alle ja laitan kassin pähäni, vähintänkin alan örisemään ja puhun ihan hillitöntä shittiä.

Että onnea vaan pariutumiseen niin.
Eikä muuten unohdeta sitä, että mulla on ihan jäätävä karisma, luja tahto, loputon huumori ja terävä äly. Ei ole ihan helppo tehtävä selvitä miehenä tällaisesta. Pitää itsekin omata vähintään se karisman, että edes kaupassa tietää olevansa olemassa,


No, se siitä, mä lähen rinksalle! 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naiseus ja Hedelmät

Alushousuinstallaatio

ei vielä kyläilyä, eihän?