kotitreeniä


Noniin.

Koronakotoilua takana kolme viikkoa. Ihmiskontakteja viisi. Olen poistunut kotoa kaksi kertaa kävelylle. Asuintoveri hoitaa kauppareissut.
Olen lähinnä maalannut, puhunut puhelimessa isoäidin ja äidin kanssa, hoitanut yhdistysasioita ja meittinyt miten etenen tämän projektin kanssa.

Me Naisissa on ollut paljon treenivinkkejä, joita olen aiemmin noudattanut mutta esim. juoksun ja lenkkeilyn, salitreenin ja sellaisen ulkomaailmassa harjoitettavan liikunnan (ja kaiken muunkin) olen jättänyt. Lopulta huomasin laiskasti joogaavani silloin tällöin eli melkein kerranviikossa.
Eilen aloitin ryhtiliikkeen ja kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni kahvakuulailua youtubesta löytyvien videoiden avulla.
Treeni oli aika rankka. Kotoa löytyi vanha 16 kg kahvakuula ja minun kaksivuotta sairasteneelle keholleni se oli hiukan liikaa. Jaksoin ehkä viisi minuuttia kuulan kanssa ja lopputreenin vedin ilman.
Tänään kokeilin käsipainon kanssa samaa kuulailua ja se onnistui ihan hyvin vaikkei ihan nini tehokas ollutkaan.
Eilisen treenistä tuli hienosti reidet kipeäksi. Oli ihana tunne, kuntiesi tehneensä jotakin.
Tästä lähin pyrin noudattamaan Me Naistenviikotreeniä kotona sovelletusti eli joka toinen päivä hikijumppaa, joka päivä joogaa.
Alun perin tämä olisi mennyt suurin piirtein niin, että joka toinen päivä kävelyä joka toinen juoksulenkki ja kolme kertaa viikossa salille.

Otan alkuun vähän rennommin ja kokeilen mitä kroppa jaksaa. Sen jälkeen lisään pikkuhiljaa volyymiä.
Vielä en ole hankkinut hienoja satasen legginsejä tai muuta välinettä mutta katsotaan, mihin tämä menee.

Sporttista viikonloppua kaikille!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naiseus ja Hedelmät

Alushousuinstallaatio

ääniä vuoden takaa osa 2.