Päiväni kissana osa 4.


Me Naisten edellisessä numerossa oli teksti otsikolla

Mukavaa tekemistä eristyksiin
Miksemme otaisi joskus oppia rakkaista lemmikeistämme?

Tein työtä käskettyä.

Tehtävä 4. Kuului näin:
Pureskele viherkasveja.
Niistä osa on myrkyllisiä, joten älä syö niitä. Yleensä kuitenkin tämän jälkeen tulee oksu ihan itsestään.

Ei tullut oksua, sillä viherkasveja ei kolmen kissan taloudesta löydy. Vielä viime viikolla minulla oli muutamia yrttejä ikkunalla mutta ne syötiin yhtenä yönä.
Jouduin siis soveltamaan tehtävää.

Valitettavasti ainoa vihreä minkä löysin, oli kesäkurpitsa. Kuvastahan tuli ehkä hiukan outo.. ja kissameikkikin näyttää enemmän nallekarhulta.. no mutta tehtävä kuitenkin suoritettu vaikka ei niin hyvällä menestyksellä kuitenkaan.  




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naiseus ja Hedelmät

Alushousuinstallaatio

ääniä vuoden takaa osa 2.