Entä jos joku puhuu minulle?


Minäkin olin oikein terassilla muutama ilta sitten!
Oli juuri se sateinen ja tuulinen päivä ihanien lämpimien päivien seassa. Kukaan seurueesta ei halunnut mennä sisälle ravintolaan joten istuimme ulkona palelemassa. Se oli ihan mukava kokemus pitkästä aikaa.
Oli mukavaa nähdä ihania ihmisiä ja jutella niitä nänitä, niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Ainoa ero normaaliin oli se, että kotiinmenoaika oli hyvinkin aikainen, pöydässä kiersi käsidesi ja olimme aika kaukana toisistamme.

Olut maistui yhtä ihanalta kuin kesäpäivänä kuuluukin vaikka kylmä ilma hiukan haittasi nautintoa.

Oli ihanaa huomata, että mikään ei ole muuttunut. Toisaalta se oli harmi. Olisinko toivonut kuitenkin jonkin muuttuvan?
Olisinko odottanut, että terassilla olisi ollut uusia ihmisiä? Olisinko odottanut, että itse olisin toisenlainen?

Oli outo tunne lähteä ulos. Se oli ensimmäinen kerta ihmisten ilmoilla moneen kuukauteen. Laitoin meikit, hiukset ja vaatteet puolessa tunnissa, koska tuli kiire. Kokoajan olin epävarma siitä, onko hiukset hyvin, onko huulipuna poskilla, osaanko istua enää ihmisiksi, osaanko puhua normaalisti, olenko jotenkin liikaa tai liian vähän?
Kauheaa. Mitä kaikkea eristys ihmiselle tekeekään.
Minä, joka olen ollut niin onnellinen yksinäisyydessäni, olen alknaut entistä enemmän pelätä ihmistenilmoja. Mitä jos en haluakaan enää lähteä ulos? Entä jos en osaa meikata? Entä jos.. Entä jos.. Entä jos joku puhuu minulle?

Ehkä keskityn vaan edelleen hiuksieni miettimiseen niin nämäkin kysymykset häviää..


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naiseus ja Hedelmät

Alushousuinstallaatio

ei vielä kyläilyä, eihän?