Persjalkaisuus, kehut, ruokateolisuus ja mitä vielä?

Me Naisissa oli kirjoitus siitä, miten suomalaisia naisia on aina haukuttu väärinpukeutuviksi persjalkaisiksi, naiset ei osaa ostaa rintaliivejä eikä paljon muutakaan eivätkä pukeudu tyylikkäästi toisin kuin muissa naapurimaissa.

Juttu oli ihanan voimaannuttava.

Joka tuutista tulee informaatiota siitä, mitä tehdään väärin. Harvoin kuitenkaan kukaan missään aminitsee, mitä tehdään oikein. Ei ihme, että meillä on tapana ajatella, etä ollaan jotenkin vääränlaisia eikä ikinä osata olla edes naisia ja ruumiinrakenne on jo syntyperän takia vääränlainen.

Onneksi ollaan menossa paljon mukavampaan suuntaan tässäkin.

On ihanaa lukea kehopositiivisuuteen kannustavia kirjoituksia myös naisten lehdistä. On paljon helpompaa olla olemassa, kun voisi hyväksyä itsensä vähän paremmin.

Minusta on aina ollut huolestuttavaa, että meidän pitäisi näyttää aina 18-vuotiaalta ja jokaisen pitäisi olla ”kaunotar”. Minusta jokainen on kaunis omalla tavallaan, kaunotar on sellainen typerä sana, joka on ihmeellinen arvonimi, jota media antaa joillekin valituille, jotka näyttävät samalta kuin muutkin kaunottaret. Ei tulisi mieleenkään, että yksikään minun tutuistani olisi kuullut esim. äidiltään (saati isoäidiltään, apua) sanaa kaunotar.

Sen sijaan naapurin Liisa on saattanut olla kaunotar ja sinä vain persjalkainen suomalainen niin kuin äitisikin, tai jotain vastaavaa.

Äidit kai näkee lapsensa itsensä jatkumona ja siksi eivät useinkaan, tyttölapsiaan ainakaan, kehu.. Onhan niitä poikkeuksiakin mutta sitten on usein jäänyt sanomatta asiat luonteesta ja älykkyydestä ja lapsiparalla ei ole muuta kuin rapiseva ulkonäkö. Ja ne älyköt kuvittelee olevansa rumia.

Onko siis parempi olla sanomatta mitään? Niin, mene ja tiedä. On parempi jättää negatiiviset asiat sanomatta mutta aina kun näkee jotain hyvää, olisi se hyvä ilmaista, ihan aikuisenakin.

Tosin nykypäivänä jos itse kokee jonkun asian positiivisena niin toinen loukkaantuu kuitenkin.

Eli siis kannattaa olla hiljaa.

Tai puhua vaan tutuille. Tai ei aina kylä niillekään.

Eli kannattaa siis pitää blogia, silloin ei puhu kellekään mutta puhuu kuitenkin. Saa ihan rauhassa kehua kaikkien ihanuutta ja kauneutta ja somia asusteita, eikä kellekään tule paha mieli. Tai tulee tietysti, jos joku lukee sitä blogia..

No mutta mitenkäs tähän nyt päädyttiin.

Tämä oli yhtä sekava ja hankala ajatuskulku kuin se, miten ulkonäköön liittyvä itsetunto rakentuu, mikä siihen vaikuttaa ja kuka sitä oikeastaan säätelee. Medialla on aikamoinen vastuu tässäkin asiassa mutta kuka on media?

Tämä on vähän sama asia kuin joskus luin ruokateollisuuden lausunnon siitä, että kuluttajat haluavat lisäaineita ja väriaineita ruokaansa. En usko, että kukaan niitä oikeasti haluaa.

Eikä kukaan oikeasti voi haluta keskittyä pelkkään ulkonäköönsä oli se sitten sen kohentamista, kohentamisen opettelua tai pelkkää suremista siitä ettei ole kohentanut, pitäisi kohentaa tai jotain muuta.

Helle tekee aivoihin monimutkaisia kiekuroita. Nyt lopetan tämän pohdinnan tähän ennen kuin menee liian villiksi.