16 päivää jäljellä!

Noin kahden viikon päästä alkaa näyttelyni Saako lihava nainen tanssia? Galleria Koneessa Hämeenlinnassa. Olen uppoutunut näyttelyn teoksiin, ripustukseen ja teksteihin. Näyttelystä tulee henkilökohtainen, rohkea ja paljastava. Laitan itseni likoon kaikin mahdollisin tavoin, pieni häpeä ja jännitys on läsnä takaraivossa. Mielessäni pyörittelen kokemiani asioita Me Naiset-projektista, joka loppuu 16 päivän päästä. Tänään on keskiviikko. Lehti ilmestyi tänään. Olen jo muutama viikko sitten huomannut itsessäni irtautumista projektista. Loppusuora häämöttää ja omistautuminen alkaa hiipua. Yritän pinnistää ja lukea uusimman lehden. Sivulla 16 alkaa jo ahdistaa. Silmälasikehyksillä ilmettä kasvoihin, meikkivoidemainos, pikainen kertomus jonkun häämatkasta ja lukemista kirjoista, jonkun henkilön katsaus omaan syksyyn, rakkauteen ja keskenmenoon, kirjasuosituksia, apteekkituotemainos, kuvia meikatuista naisista, jotka katsovat kaihoisasti tai intensiivisesti hiukan kamerasta sivuun, muotiblogimainos, nopea katsaus naisiin kohdistuvan väkivallan journalistiikkaan.. Pintaa, hymyjä, kepeyttä. Tekstiä , jota en jaksa lukea. Pinnistän vielä. Ei. Pidän tauon. Mietin, saanko luovuttaa jo viime metreillä? Ei, kyllä minä vielä ainakin tämän lehden luen. Saa nähdä miten kauan siinä menee. Hylkimisreaktio on aika voimakas. Mitä sitten kaipaisin lehdeltä? En tiedä. Tässä vaiheessa on vaikea sanoa. Mutta en enää halua tätä. Minun todellinen maailmani on niin erilainen. Miten muka? Mikä tässä mättää? Seuraavat viikot voin ehkä keskittyä tähän kysymykseen sen sijaan, että eläisin tätä totuutena.