Ajatuksia lihavuudesta, hyväksymisestä ja vähän seksistäkin

Olen syyttänyt lihavuutta koko ikäni milloin mistäkin. Kaikki kurjat jutut kuten yksinäisyys, epäonnistumiset, ulkopuolisuuden tunteet, masennus, sairaudet, riidat ym. ovat johtuneet muka lihavuudesta. ”Jos olisin hoikka, asiat olisivat toisin, minua kohdeltaisiin toisin, minua rakastettaisiin, minä rakastaisin. Ihmiset olisivat mukavampia, olisin itse mukavampi, olisin samanlainen kuin muut, olisin jotain muuta”

Vasta tämän vuoden aikana olen tajunnut että lihavuudella ei ole mitään tekemistä oikeastaan minkään kanssa. Olen sairastanut bulimian turhaan, hävennyt ulkonäköäni turhaan ja keskittynyt aivan vääriin asioihin mitkä ovat johtaneet ahmimiseen, oksentamiseen, itseinhoon ja lamaannukseen. Miksi?

Kaikki mediat tuuppaavat aivosoluihimme informaatiota, jonka mukaan lihavuus on kaiken pahan alku ja juuri. Kaikkialla halveksitaan lihavuutta, pelätään kilojen kertymistä ja yritetään päästä eroon olemassa olevista kiloista. Kiloja pitää hävetä, painoa pitää hävetä, makkaroita, vaatekokoa, kaikkea pitää hävetä, inhota ja syyttää. Itsensä hyväksyminen, rakastaminen ja kunnioitus olisi hirveä teko. Mitä jos minä, lihavana ihmisenä sanoisin julkisesti olevani tyytyväinen itseeni? Antaisin itselleni luvan olla tällainen kun olen, milloin mitäkin?

Hyväksyisin kaikki ruumiini vaiheet, myös tulevat? Apua, eihän sellaista voi tehdä! Tässä vaiheessa viimeistään kuulee ”terveysalan ammattilaisilta” miten lihavuus on terveysriski ja seksiäkään kukaan ei halua lihavilta. Seksi mainittu! Oli pakko, sillä lihavuus ja seksi on niin jännittävä aihe, että moni ihmispoloinen saa siitä hepulin.

Takaisin asiaan.

Kyllä, lihavuus on terveysriski. Syyllistämällä aika harva laihtuu, saati ryhtyy onnelliseksi. Kuka haluaisi olla lihava? En usko, että kukaan, ei liioin liian laihakaan. Minä haluaisin tällä hetkellä olla hyväksytty osa yhteiskuntaa, ihminen, nainen. Jos hyväksyn itseni ja muut hyväksyvät minut tällaisena, pystynkö parempiin tuloksiin työssäni ja vapaa-aikanani? Jos minun on hyvä olla, hyötyykö yhteiskunta minusta enemmän vai vähemmän? Niinpä, uskoisin että jokainen meistä on hyödyllinen yksilö niin itselleen, läheisilleen kuin yhteiskunnallekin mikäli voimme hyvin emmekä kuluta kapasiteettiamme itsesyytöksiin, häpeään ja märehtimiseen turhasta. Kaikki ylipainoiset varmasti tietävät terveysriskit ja kaikki mahdolliset kauheudet mitä lihavuus aiheuttaa mutta ne jutut kuuluvat terveyskeskukseen, eivät normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen.

En väitä, että lihavuus olisi kaunista. Miksi muuten olisin itsekään hävennyt itseäni? Mutta toisaalta mikä on kaunista? Varsinkin ihmisiin ja muotiin liittyvät asiat tulevat suoraan ulkopuoleltamme, jostain muualta kuin meidän sisältämme. Muoti ja kehon koko kuuluvat niin asioihin joihin totumme ulkoapäin tulevan arjenkuvaston kautta. Mitä useammin näemme jotakin asiaa, sen normaalimmaksi se tulee ja näin siitä tulee totuus. Samoin toimii mainonta, oli se sitten poliittista propagandaa tai markkinataloutta.

Olemme muodin mukana ihastelleet erilaisia vartaloita koko olemassaolomme ajan. Tämä on ulkonäköön ja vartaloon keskittymisen aikaa. Kapasiteettia on vapautunut niin paljon kehityksen edetessä, että jollain se pitää täyttää. Se oliko tämä nyt ihan oikea suunta, onkin sitten oma aiheensa.

<3 Minttu