myski impi

  Eilen julkaistussa Me Naiset lehdessä esiteltiin Eino Saaren kirja Miehen kosketus. Aihe mieheksi kasvamisesta ja miehenä olemisesta on hyvin mielenkiintoinen ja sitä olen itsekin työssäni pohtinut muutama vuosi sitten toteutetussa Isän kädestä- yhteisötaideprojektissa. Käsitys mieheydestä ja miehenä olemisesta on suuressa murroksessa. Puhumaton, kova ja tunteeton mies nähdään menneen maailman mieskuvana, moni kuitenkin kamppailee asian kanssa edelleen, sillä puhumattomuuden kulttuuri on miesten keskuudessa edelleen voimakkaana. Minun ystävistäni suuri osa on miehiä. Monelle on ollut vaikeaa ryhtyä puhumaan tunteistaan ja ajatuksistaan avoimesti ja selkeästi. Se vaatii turvallisen ja hyväksyvän ilmapiirin mutta myös luottamuksen toiseen ihmiseen ja itseensä. Miten vaikeaa on puhua omista tuntemuksista, jos pelkää tulevansa satutetuksi tai hätkähtää omia tunteitaan, mitä jos ryhtyykin itkemään tai tunteet lähtee muuten valloilleen, eikä niitä pystykään hallitsemaan. ...

Ajatella, miten paljon naisen asema on viime vuosikymmeninä muuttunut. Vielä meidän vanhempiemme ikäluokalle oli normaalia olla kotiäitinä tai työssä miehen työn kautta. Miten paljon ollaan menty eteenpäin tasa-arvossa ja miten paljon meillä on määräämisvaltaa omasta kehosta. Ajatella, että vielä 80-luvun lopulla naisen piti kysyä mieheltään lupa, mikäli halusi sterilisaation. Aborttikaan ei ole ollut mahdollinen järin kauaa eikä liioin ehkäisykään. Nykypäivän naisilla on paljon enemmän mahdollisuuksia omaan kehoon, työhön ja elämään nähden mutta silti joitakin jännittäviä tasa-arvokysymyksiä löytyy ihan arkipäivän kielenkäytöstäkin. Istuimme porukalla iltaa viime viikonloppuna. Paikalla oli muutama nainen ja yksi mies. Olemme kaikki sellaisia, että emme juurikaan mieti sukupuoliasioita kommunikoidessamme toistemme kanssa, on ihan sama, mitä toiselta löytyy housuista tai paidan alta. Yksi seurueemme naisista sanoi miehelle ”olethan yksi meistä” . Jäimme pohtim...

Me Naisissa oli juttu Jutta Urpilaisesta ja hänen suuresta elämänmuutoksestaan viime kesänä. Urpilaisesta tuli Eu-komissaari ja samalla he puolisonsa kanssa adoptoivat toisen lapsen. Kirjoitus oli varsin ilahduttava ja hieno kuvaus nykypäivän uranaisesta, joka pystyy tasapainoilemaan perheen ja työn välillä haastavissakin tilanteissa. Jäin miettimään naisen aseman muutosta. Kauas ollaan tultu ajoista, jolloin nainen oli kotona ja mikäli hän halusi töihin, oli se epäilyttävää ja verotuskin tapahtui yhteisverotuksella. Minulla on muutamia ystäviä, joiden kykyä tehdä kaikkea, aina ihailen. He ovat korkeissa asemissa, yrittäjiä tai muuten menestyneitä, harrastuksia on, perhe huolletaan ja parisuhteesta huolehditaan (mikäli sellainen on). He ovat upeita supernaisia! Sanoisin, että superihmisiä mutta olemme nyt Me Naiset lehden parissa, joten pysykäämme nais-sanassa. Aika harva mies lähipiirissäni tekee samaa. Miehille on jakaantunut hirveän vähän tehtäviä siihen nähden,...

Alan jo tottua uusiin vaatteisiin, meikkiin ja hiuksiin. Mietin arjessa älyttömän paljon ulkonäköäni ja sen vaikutusta muihin ja itseeni. Mitä enemmän opin meikkaamaanja laittamaan hiuksia, sen enemmän niitä pitää laittaa ja niistä pitää huolehtia. En sentään ole vielä aivan neuroottinen mutta huomaan eron meikittömyyden ja meikatun välillä niin selkeästi. Miten ihmiset katsovat, kuuntelevat ja puhuvat, kohtaavat ylilpäänsä, Se on älytöntä.  Olen edelleen ymmälläni siitä, miten paljon on väliä muutaman millin pakkelikerroksella. Monet haltioissaan ihastelevat kuinka olen niin terveen näköinen ja miten olen muuttanut elintapojani että minusta on tullut niin hehkeä. On tosi kurja vastata aina, että no tässä on tätä meikkkivoidetta ja poskipunaa sen verran, että vähemmälläkin näyttäis terveeltä. Mutta mikä meidän mielestä näyttää terveeltä? Onko se ihan oikeasti vain tasavärinen iho jossa on oikeassa kohdassa läntti poskipunaa? Miksi meikitön nainen näyttää väsynee...