Perhe ja yhteisö

Me Naisissa oli juttu Jutta Urpilaisesta ja hänen suuresta elämänmuutoksestaan viime kesänä. Urpilaisesta tuli Eu-komissaari ja samalla he puolisonsa kanssa adoptoivat toisen lapsen.

Kirjoitus oli varsin ilahduttava ja hieno kuvaus nykypäivän uranaisesta, joka pystyy tasapainoilemaan perheen ja työn välillä haastavissakin tilanteissa.

Jäin miettimään naisen aseman muutosta. Kauas ollaan tultu ajoista, jolloin nainen oli kotona ja mikäli hän halusi töihin, oli se epäilyttävää ja verotuskin tapahtui yhteisverotuksella.

Minulla on muutamia ystäviä, joiden kykyä tehdä kaikkea, aina ihailen.

He ovat korkeissa asemissa, yrittäjiä tai muuten menestyneitä, harrastuksia on, perhe huolletaan ja parisuhteesta huolehditaan (mikäli sellainen on). He ovat upeita supernaisia! Sanoisin, että superihmisiä mutta olemme nyt Me Naiset lehden parissa, joten pysykäämme nais-sanassa.

Aika harva mies lähipiirissäni tekee samaa. Miehille on jakaantunut hirveän vähän tehtäviä siihen nähden, mitä naiselta vaaditaan. Onko tämä totuus vai katkeroitunut huomio?

Mitä enemmän seuraan ihmisiä , sen vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että elämme vahvassa roolimurroksessa, jossa poikien kasvattajat eivät ole pysyneet mukana. Miehiltä odotetaan vähemmän joten heidän tarvitsee tehdä vähemmän. Vastuu kodista, lapsista, taloudesta ja arjen toiminnasta on siirtymässä naisille. Moni mies (anteeksi vaan kaikki ystäväni) on jotenkin kädetön arjen haasteiden parissa. Jos lähdetään perusasioista kuten siivous, ruuanlaitto ja vapaa-aika. Kuka toimii ohjelmatomistona perheessä? Kuka ajoittaa pyykinpesun ja hoitaa kaikki vaatteet siten, että ne pysyvät ehjinä ja hyvinä pitkään? Kuka määrittää, koska vessa pitää siivota ja yleensä siivoaa sen? Jos tulee ongelmia, kuka ratkoo ne? Ja kuka tietää mitä kaupasta ostetaan?

Siinä on miettimisen paikka kaikille perhe-eläjille (myös parisuhde ilman lapsia on perhe).

Kotitoalouden vastuu- domestic responsibility jää useinnaisille, edelleen. Minä koen, että arki ja koti toimii silloin, kun kaikki yhdessäasuvat huolehtii yhteisistä asioista. Minusta myös valtio ja yhteisöt toimivat siten.

Jokaisella on oma roolinsa, omat vastuunsa ja omat tehtävänsä mutta myös yhteisvastuu. Jos minä en nosta sukkia kiireessä pesukoriin, muu kotona-asuja voi tehdä sen. Ei ole iso asia ja kuitenkin edistää kaikkien viihtyvyyttä. Jos siitä tulee sanomista ja närää, katkeruutta ” jätät aina sukat tähän ja minä ne aina korjaan pois”, on jokin pielessä. Silloin sukkien jättäjä on jättänyt tekemättä oman osansa usein eikä tilanne ole enää vahinko mutta myös katkeruuden lietsojalla on syytä katsoa peiliin. Asioista pistäisi pystyä keskustelemaan ja yhdessä sopia miten asiat toimii, jos siihen ei kykene, kaikki hajoaa käsiin.

Jotenkin tuntuu, että meidän yksilökeskeisessä kulttuurissamme yhteisvastuu on kadoksissa. Kaipaan sellaista yhteisöllisyyttä, jossa kaikki asiat ovat yhteisiä, perhettä, jossa kaikki osapuolet välittävät toistensa hyvinvoinnista omansa lisäksi siten, että se laajenee myös kodin ulkopuolelle.