myski impi

Mutuillen sanoisin, että jokaisella naisella on alushousuja eri kategorioissa. On mukavia alushousuja, on seksikkäitä alushousuja, on niitä joita käytetään vain hätätilanteessa, on niitä jotka on niin epämukavia, että olisi melkein mieluummin kommandona. On mummopöksyjä, vähän rikkinäisiä, sekä niitä joita ei muista ostaneensa eikä myöskään oikein tiedä mistä ne ovat kaappiin päätyneet. Miksi juuri alushousut ovat sellainen vaate joka jakautuu niin moneen kastiin? Onko muissa vaatteissa tällaisia kasteja? Vai onko useamman kastin syynä se, että alushousuja tarvitsee omistaa useammat kuin vaikkapa farkkuja? Vaikeaa kuitenkaan ajatella, että kukaan säilyttäisi vaikkapa rikkinäisiä sukkia sillä ajatuksella, että käytän näitä vain jos muita ei ole puhtaana. Sukkia kuitenkin pitää omistaa suunnilleen sama määrä kuin alushousujakin. Voisiko syynä eroon olla se, että sukat ovat julkisemmat kuin alushousut? Vai se, että rikkinäinen sukka on häiritsevämpi normaalielämässä kuin rikkinä...

Joillain ihmisillä tuntuu olevan valtava tarve päästä kommentoimaan – muiden tekemiset, vaatteet, kehot ja yleinen olemus ovat heille kuuluvia asioita, joista heidän on oikeus sanoa mielipiteensä. Tämä on ihmeellinen asia. Ihmettely on tietysti ihmisen elämään kuuluva asia ja näin pitääkin olla, maailma on ihmeellinen paikka ja kaikista ihmeellisintä maailmassa ovat ihmiset. Mutta miksi jotkut ihmiset kokevat velvollisuudekseen ja oikeudekseen tulla ihmettelemään ääneen toisen ihmisen tekemisiä ja olemusta? Juuri hänen mielipiteensä siitä, mikä on viehättävää ja mikä ei on tärkeää. Juuri hänen mielipiteensä siitä, mikä on normaalia ja mikä ei on tärkeää. Jatkuva kommentointi tai edes kommentoinnin mahdollisuus saa minut joskus linnoittautumaan kotiin. En jaksa edes ajatusta siitä, että käydessäni kaupassa tai kirjastossa tai baarissa minun velvollisuuteni on selittää olemassaoloni kommentoijille. Haluaisin vain olla rauhassa ja elää maailmassa, tehdä omia asioita omalla tahdillan...

löysin reilu vuosi sitten kirjoittamani tekstin keväästä ja sen kokemisesta. Se tosiaan oli hirveä kevät ja kaikessa kamaluudessaan myös Espanjan matkasta tulikin katastrofi eikä ihana lainkaan. Aina ei mene niinkuin toivoisi. Tämä oli sitä aikaa kun väkertelin alushousuveistoksia päivästä toiseen täysin tietämättömänä Me Naisista ja kaikesta siitä mitä karmean kevään jälkeen oli tulossa. Suhtautumiseni kevääseen ei ole muuttunut mutta tänä vuonna koitan olla hajoittamatta itseäni niin pahasti kuin viime vuonna. Silloin olin jotenkin vereslihapalasina eikä se korjaantunut ihan heti. Noniin tässä se tulee: "Hirveä määrä ajatuksia pyörii päässä. Mistään en oikeastaan saa kiinni. Olen nähnyt voimakkaita unia viime aikoina, mikä ei ole mitenkään itselleni tyypillistä. Aivoni tuntuvat keskittyvän kevääseen ja jokavuotiseen pariutumisvimmaan. On jännittävää huomata miten primitiivinen keho loppujen lopuksi on. Koemme aina olevamme niin yleviä ja erottuneita vaistoista ja eläi...

Löysin toisen vuodentakaisen kirjoituksen. Eipä tiennyt Minttupoloinen mitä päässä liikkui tätä kirjoittaessa. Ja tässä ollaan. Oli aivan totta, että risteyksessä olin ja valitsin juurikin sen vaikeamman tien. Mutta hyvin menee ja päätös oli oikea , Elämä on jatkuvaa muutosta ja oivalluksia. Tänä keväänä on ehtinyt tapahtua paljon. Ulkoisesti mikään ei ehkä ole muuttunut, mutta itse koen olevani aivan eri henkilö mitä olin puoli vuotta sitten kun aloitettiin tämä projekti. Kaikkea on ehtinyt tapahtua. Ei nyt varsinaisesti mitään suurta ja mullistavaa, mutta olen esimerkiksi kokeillut rajojani taiteen tekemisen suhteen niin pitkälle, etten enää muista mistä lähdin. Mistä maalasin tai mitä ajatuksia teosteni takana on ollut. Mistä ammensin kaiken, mitä halusin sanoa? Tuntuu kuin olisin tienristeyksessä. Pitäisi joko palata tai jatkaa eteenpäin johonkin tuntemattomaan. Itseni tuntien valitsen tuntemattoman. Itsensä haastaminen ja uusien asioiden oivaltaminen on aina o...

Pyrin olemaan mainostamatta pop-up installaatiota missään. Mainitsin siitä aluksi vain muutamille tuttavilleni ja kokeilin samalla miten puskaradio toimii. Pääasiallinen idea oli, että katsojan näkökulmasta nykytaide ilmestyy yllättäviin paikkoihin sattumanvaraisena aikana. Itse olin valmistellut tapahtumaa usean viikon ajan ja hakenut kaikki asianmukaiset luvatkin kaupungilta. Kuitenkin Hämeen Sanomat päättivät julkaista maininnan installaatiosta edellisellä viikolla ja salaisuus paljastui. Tämä ei tietenkään haitannut prosessia, vaikka yllätyksellisyys hiukan kärsi. Ripustuksessa oli apuna ystäviäni ja kollegoitani, enkä olisi millään selvinnyt siitä niin nopeassa aikataulussa yksinäni. Olen tästä avusta kovin kiitollinen niin kuin toki muustakin avusta mitä saan ihmisiltä. On todella hienoa huomata miten paljon ihania ja avuliaita ihmisiä elämääni on siunaantunut. Kiitos siis siitä heille! Ystävyydenpuistossa oli esillä 14 alushousut, jotka olen valmistanut viimeisten ku...

Ajatus tämän blogin kirjoittamisesta syntyi pienellä parvekkeella viinilasien ja savukkeiden äärellä puoli kuudelta aamuyöstä, kun Kitkerien Neitsyiden laulaminen täyttä kurkkua tuntui myös tosi hyvältä idealta. Oltiin Mintun kanssa jo hetki jaettu keskenämme ajatuksia maailman menosta ja siihen liittyvistä yhteiskunnallisista, sosiaalisista, psyykkisistä ja fyysisistä ilmiöistä ja tuli sellainen olo, että niistä voisi kertoa muillekin.   Tässä siis ollaan ja Myski-impi on valmiina jaettavaksi teidän kaikkien kanssa. Myski-impi alkoi kehittyä, kun Minttu kysyi multa, haluanko lähteä sen kanssa toteuttamaan tutkivaa taideprojektia nimeltä ”Saako lihava nainen tanssia?”. Projekti on eräänlainen jatkumo Mintun aikaisempiin töihin, joissa on käsitelty mm. mieheksi kasvamista ja miehenä olemista nykykulttuurissa, nykykulttuurin normeja, vapautta ja kommunikointia. Uudessa projektissa oli aluksi tarkoitus pureutua naiseuteen ja lihavuuteen taiteen keinoin, mutta sitten niin sanotusti...