Pitääkö aina päästä sanomaan?

Joillain ihmisillä tuntuu olevan valtava tarve päästä kommentoimaan – muiden tekemiset, vaatteet, kehot ja yleinen olemus ovat heille kuuluvia asioita, joista heidän on oikeus sanoa mielipiteensä. Tämä on ihmeellinen asia. Ihmettely on tietysti ihmisen elämään kuuluva asia ja näin pitääkin olla, maailma on ihmeellinen paikka ja kaikista ihmeellisintä maailmassa ovat ihmiset. Mutta miksi jotkut ihmiset kokevat velvollisuudekseen ja oikeudekseen tulla ihmettelemään ääneen toisen ihmisen tekemisiä ja olemusta?

Juuri hänen mielipiteensä siitä, mikä on viehättävää ja mikä ei on tärkeää. Juuri hänen mielipiteensä siitä, mikä on normaalia ja mikä ei on tärkeää. Jatkuva kommentointi tai edes kommentoinnin mahdollisuus saa minut joskus linnoittautumaan kotiin. En jaksa edes ajatusta siitä, että käydessäni kaupassa tai kirjastossa tai baarissa minun velvollisuuteni on selittää olemassaoloni kommentoijille. Haluaisin vain olla rauhassa ja elää maailmassa, tehdä omia asioita omalla tahdillani ilman että selän takaa kuuluu ”Miks sulla on noin lyhyet hiukset?”, ”Onpa sulla oudot vaatteet” tai muuta vastaavaa.

Kenties tämä koko ilmiö liittyykin häpeään? Ihmiset jotka eivät tunne itse saavansa olla erilaisia kommentoivat niitä jotka ovat. Heille on kenties ennenkuulumaton ajatus, että ihminen saa ihan oikeasti olla sen näköinen mitä haluaa olla, että ihminen saa itse valita vaatteensa ja hiuksensa eikä siihen tarvitse kysyä lupaa keneltäkään. Ehkä kommentointi ei olekaan pahantahtoista halua musertaa kaikki erilainen, vaan silkkaa ihmetystä ja kateutta siitä, että toinen kehtaa olla juuri sellainen kuin on, kun kommentoija itse ei uskalla.

-Asta 

Ihmeellisyyksiä.