ääniä vuoden takaa osa 2.

Löysin toisen vuodentakaisen kirjoituksen. Eipä tiennyt Minttupoloinen mitä päässä liikkui tätä kirjoittaessa. Ja tässä ollaan. Oli aivan totta, että risteyksessä olin ja valitsin juurikin sen vaikeamman tien. Mutta hyvin menee ja päätös oli oikea ,



Elämä on jatkuvaa muutosta ja oivalluksia.

Tänä keväänä on ehtinyt tapahtua paljon. Ulkoisesti mikään ei ehkä ole muuttunut, mutta itse koen olevani aivan eri henkilö mitä olin puoli vuotta sitten kun aloitettiin tämä projekti.

Kaikkea on ehtinyt tapahtua. Ei nyt varsinaisesti mitään suurta ja mullistavaa, mutta olen esimerkiksi kokeillut rajojani taiteen tekemisen suhteen niin pitkälle, etten enää muista mistä lähdin. Mistä maalasin tai mitä ajatuksia teosteni takana on ollut. Mistä ammensin kaiken, mitä halusin sanoa?

Tuntuu kuin olisin tienristeyksessä.

Pitäisi joko palata tai jatkaa eteenpäin johonkin tuntemattomaan. Itseni tuntien valitsen tuntemattoman. Itsensä haastaminen ja uusien asioiden oivaltaminen on aina ollut tärkeää ja jännittävää enkä tiedä pystynkö edes hidastamaan sitä muutosta mitä päässäni tapahtuu.

Olen keskittynyt lihavuuteen ja ulkonäköön useita kuukausia, niin omaani kuin muidenkin. Koko asia alkaa olla minulle jo niin arkipäiväinen, etten enää näe siinä mitään erityistä. Huomaan toki sen, että sanottavaa olisi paljonkin, sillä asia ei ole edennyt muiden päässä yhtälailla kuin omassani. Ja miksi olisikaan, minä tähän sen ajan olen käyttänyt.

Suurin harmi tässä muutoksessa ja asioiden miettimisessä on se, etten enää saa sellaista tyydytystä keskusteluista mitä kaipaisin. Ei riitä enää se perinteinen valitus tai pintaraapaisut muistoihin, kokemuksiin tai mielipiteisiin. Tarvitsen jotain muuta. Jotain konkreettista. Mutta mitä?

Jatkuva etsiminen, ärsykkeiden kehittäminen ja itsensä altistaminen erilaisiin noloihinkin tilanteisiin on ollut tauolla, sillä olen vain prosessoinut sitä dataa, mitä olen kerännyt. Onko nyt siis aika kuitenkin palata tähän kierteeseen, jossa ensin altistan itseni arvostelulle, saan palautteen, häpeän ja prosessoin sen duuneiksi? Niinkö minä olen elänyt?

Mistä muusta voi ammentaa sisältöä kuin elämästä ja muiden mielipiteistä? Onko siis niin, että olen itse oman taiteeni väline ja muiden reaktiot ovat se varsinainen sisältö? Testaanko tahallani sitä, miten ihmiset reagoivat, mitä tekevät ja kuinka milloin mihinkin projektiin liittyvät teot vaikuttavat yksilöön?

Se kuulostaa hirveän kuluttavalta. Mutta niinhän se menee. Kaikkea sitä itsensä kustannuksella tekeekin. Tämän oivalluksen jälkeen koen olevani pahempi trollaaja kuin netissä pyörivät idiootit.

Mitä sitä ei taiteen nimissä tekisi?

<3 Minttu

Mitä sitä ei taiteen nimissä tekisi?