Ikä, arvokkuus, kokemus ja aika?

Aina välillä tulee vastaan ennakkoluuloja ja oletuksia ikäerosta parisuhteessa tai ystävyydestä. Edelleen näemme ikäeron jotenkin kummallisena, on ehkä yleisempää että yhdessä hengailevat ihmiset ovat jokseenkin saman ikäisiä. Minun lähipiirissäni ei ole ollut mitään normia tähän. Vanhemmillani oli lähemmäs 20 vuotta ikäeroa eikä ystäviäkään jaoteltu iän mukaan, oli kaikenlaisia ja ikäisiä miehiä ja naisia. Iästä tai ikäerosta ei puhuttu oikeastaan ollenkaan, vanhenemisesta ja ruumiin rapistumisesta ehkä, mutta ikä sinällään ei ollut koskaan mikään kysymys. Ehkä tästä syystä en ole koskaan ymmärtänyt ikää erottavana tai yhdistävänä tekijänä. Ikä on numeroita, toisilla se näkyy kehossa, toisilla muunlaisena kehityksenä, joillakin molempina. Pääasiassa (toivoisin) eletyt vuodet tuo kokemusta, näkemystä ja itsevarmuutta niin ja tietenkin tasaisuutta. Kaikilla ei niitäkään. Minulla on kaiken ikäisiä ystäviä, vanhimmat ehkä siinä 70 ikävuoden hujakoilla, nuorimmat 25. Eroa on ainoastaan eletyillä kokemuksilla, jokainen on kehitysvaiheen eri kohdassa itsensä kanssa. Minusta se on rikkaus. Toiset oivaltavat elämästä jotakin nuorempina, toiset myöhemmin, harvat ei ikinä. Mutta ikä ei kuitenkaan ole se, mikä tekee ihmisestä arvokkaamman, älykkäämmän tai paremman, ei tosin huonompaakaan. Tässä taannoin eräs henkilö sai minulle raivokohtauksen ja huusi : ”minä olen sinua vanhempi, minulla on enemmän kokemusta näistäkin asioista”. Jäin miettimään tätä lausahdusta ja harmikseni totesin, että se ei valitettavasti pidä paikkaansa. Ikä ehkä tuo kokemusta mutta mitä niistä kokemuksista on valmis oppimaan ja kuinka ne käyttää hyväkseen, on eri asia. Ja miten ”minua kokeneempi” henkilö voi ylipäänsä vedota ikään, eikö se ole vähän hassua ja vanhanaikaista? Jäin miettimään niitä kokemuksia ja oppeja mitä se ikä sitten tuo. On kauhean vaikea saada sellaisesta ajatuksesta kiinni ja yrittää ymmärtää, miten ihmiset iän kokevat. Ehkä ne, jotka kokevat sen tuovan mukanaan jotakin arvovaltaa, eivät löydä sitä itsestään, on pakko ottaa jokin tällainen ”ulkopuolinen” seikka kohottamaan omanarvontuntoa? Minusta tuntuu, että oma ikäni on yhdentekevä. Ehkä enemmän hirvittää ne vuodet, joita on kulunut. Mitä sain aikaan? Teinkö mitään? Puhuin juuri tuttavalleni ajasta jonka asuin Tallinnassa ja kauhistuin tajutessani, että siitä on 7 vuotta aikaa! 7! melkein kymmenen! Minä, joka tulin nykyiseen paikkakuntaani käymään tavoitteenani muuttaa takaisin Tallinnaan, olen asunut Suomessa melkein 10 vuotta? Mihin se aika meni? Opinko tänä aikana jotakin? Ehkä opin ainakin sen, että aika on suhteellista, ikä numeroita ja arvokkuus jotain muuta kuin ikä tai ikäero.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Simpukkakalsarit

Galleria Koneessa Hämeenlinnassa 24.10-17.11.2020

Julkaisuja mtv:llä ja Me Naisissa