otteita Hovinkartanon näyttelyn teksteistä


Pohdintaa kuvan merkityksestä ja symboliikasta

Kuvien taustalla olen pohtinut mielikuvia, mainontaa ja kuvien vaikutusta ajatteluumme sekä esittävän kuvan mahdollisuuksia. Olen tehnyt aiemmin pääasiassa abstrakteja suuria maalauksia sekä dystooppisia kuvauksia mutaatioista ja ihmisen vaikutuksesta luontoon.
Tämän projektin aikana olen siirtynyt digitaalisen kuvamanipulaation pariin ja koonnut näistä teoksista kollaaseja eri materiaaleja hyväksikäyttäen.

Mielestäni on jännittävää kuinka väreillä ja sommittelulla saa aikaan mielikuvia ja tunnelmia joita tosiasiassa ei ole käytetty kuvallisessa sisällössä.
Kulttuurimme kuvallinen ilmaisu on voimakasta ja symbolista. Tunnistamme symbolit sekä tunnetut kuvat ja niiden tarkoituksen emmekä välttämättä mieti niiden sisältöä sen enempää. Perustamme mielipiteemme ja kuvatulkintamme totuttuihin mielikuviin joille annamme enemmän valtaa kuin ne ansaitsisivat. Monia näitä mielikuvia ja mielleyhtymiä käytetään myös mainonnassa ja niillä pyritään vaikuttamaan mielipiteisiin.

Tämä saa miettimään, kuinka tarkkana meidän tulisi olla kuvallisen ilmaisun, mainonnan ja informaatiotulvan kanssa. Pitäisikö kaikki kokemamme tuotettu materiaali analysoida? mikä jää mieliimme piilomainonnasta ja nopeasti nähdyistä kuvista? Kuinka paljon itse asiassa näemme kuvallista mielipide- ja mielikuvavaikuttamista arkipäivässämme?

Mietin myös sitä, mistä alun perin saamme mielipiteemme ja mielikuvamme? Olemmeko koko elämämme vanhempiemme arvomaailman vaikutuksen alaisia vai luommeko omat mielipiteemme? Mikä estää meitä ymmärtämästä uutta informaatiota? Kuinka voimme avartaa ymmärrystä ja vastaanottavaisuutta ja miksi niin pitäisi tehdä?


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naiseus ja Hedelmät

Alushousuinstallaatio

ääniä vuoden takaa osa 2.