Crazy cat lady?

Tänään ei tunnu hyvältä. Ei sitten ollenkaan. 

Haluaisin sellaisen koko naaman peittävän kommandopipon. 

Olen murehtinut ulkonäköäni, murehtinut sinkkuutta, perheettömyyttä, kiloja ja tietenkin sitä, etten ole iloinen hymyilevä ja nokkela pimu, en omista koiraa, en pidä aktiivisesti yhteyttä ihmisiin enkä arvosta ihmisiä tittelin perusteella.

Olen vähän väsynyt, ehkä kulahtanutkin, hiukan liian herkkä ja liian hölmö.

Valokynästä ei ollut tänään hyötyä. Olen ollut hirveän väsynyt. Kokouksissa meni kaikki asiat ohi enkä oikein ollut missään läsnä.

Voiko olla niin, että minäkin olen vain ihminen, joka kaipaa lepoa ja rakkautta. Huolenpitoa?

Olen joskus hirveän kateellinen kissoilleni. He ovat niin ihania, ettei voi olla rakastamatta heitä juuri sellaisina kuin he ovat, vaikka haukunkin Olavia (kuvassa) alpakaksi.

Minulla on siis kolme kissaa. Se joskus hävettää, sillä kaikilla mökkihöperöillä sinkkunaisilla on kissoja ja eikö kolme ole se luku kun on jo liikaa. Yksi tai kaksi vielä menee mutta kolmesta voi jo huolestua.. Eikä selitykseksi kelpaisi, että yksi niistä on niin pieni ja ujo, ettei hänen olemassaoloaan edes aina huomaa?

Hui, sanoin kissaa häneksi.. Pitääkö nyt huolestua?

Ja siis jotta olisin uskottava henkilö, minulla pitäisi olla koira tai ei lemmikkiä lainkaan. Koira tuo rutiinia ja on aktiivisen ihmisen eläin. Kissat on epäsosiaalisia ja passiivisia..

Mutta niin ihania!

Niin kuin minun Olavialpakkani!

Mutta kiitos Olavin, vihdoin kotiin päästyäni ei tunnu lainkaan enää niin surkealta. Pesen pakkelit pois ja laitan kotinutturan. Kaivan jonkun ihanan kimonon ja juon herkullista yrttiteetä enkä ajattele työasioita (ehkä viteen minuuttiin)