Aika menee nopoeasti kun on vanha

Kauhukseni on jo tiistai-ilta. En ole ehtinyt lukea kaikkia kohtia Me Naiset lehdestä. yksi kokonainen, monen sivun juttu on lukematta, nimittäin nälkävuoden mittainen kirjoitus Putous – tv-sarjasta ja sen näyttelijöistä. Olen tainnut vältellä tätä juttua tahallani.. uskallanko myöntää tämän..

En ole kohdannut mitään niin typerää kuin putous. Se ei ole osunut mihinkään minua viihdyttävään hermoon. En myöskään ymmärrä ihmisiä, jotka siitä pitävät. Nykypäivän tv-huumori ei ole oikein ollut minua varten.

En pystynyt lukemaan alkua pidemmälle. Sain kauhukuvia siitä, että on alettava katsoa putousta ja pystyttävä puhumaan siitä. Ilahduin, kun tajusin, että minulla on niin paljon kirjoja ja elokuvia sekä tv-sarjoja listalla, etten ehkä ehdi katsoa putousta ja jos katson yhden jakson tällä viikola, eikä siitä ole enää muissa lehdissä juttua, selviän sillä. Olen pelastunut.

Ehkä tällaisella päättelyllä selviän monesta muustakin pahasta, mitä on tuloillaan.

Jokseenkin ehkä pelkään, että populaarikulttuurilla itseni ympäröiminen saattaa jättää pysyvät jäljet minuun. Toisaalta uskon, että pysyn itsenäni ja jatkan nauttimista niistä asioista, joista olen tähänkin asti nauttinut. Jos en siedä määkiviä lauluääniä ja ne tekevät fyysisesti pahaa, tuskin siedän niitä projektin loputtuakaan.

Samoin uskon olevan tv-sarjojen kanssa ja muun viihteen kanssa. Tietenkin minua hirvittää se aika, jonka joudun itseäni kiduttamaan mutta olen myös iloinen siitä, että pystyn löytämään kaikesta jotakin hyvää. Uskon, että musiikki esimerkiksi tuo minulle paljon uusia ulottuvuuksia esimerkiksi Lizzo oli aivan huikea tuttavuus ja olen iloinen siitä, että hän pärjää myös valtamediassa/kulttuurissa.

Tässä tulee kiire, ennen kuin seuraava lehti ilmestyy joten

loppuviikosta täytyy käydä Teneriffalla ja olla After ski tunnelmissa. Saa nähdä mitä jännittävää keksin näille teemoille.