Lama

Taas uusi Torstai!

Tällä kertaa Me Naisissa oli juttua mm. lamasta. Olen aloittanut vuosia sitten kirjoittamaan kirjaa elämästäni laman lapsena. Olin ajatellut, että saan kirjan vuoden sisään valmiiksi mutta tulevan vuoen kalenteri alkaa uhkaavasti täyttyä joten aikaa kirjoittamiselle on vähän.

En usko enää, että kirja koskaan valmistuu mutta se ei ole niin tärkeää. Tässä kuitenkin pala kokonaisuudesta!

”

Muhennettu kasvutarina

Valmistuaika useita vuosikymmeniä,

mahollisesti usean sukupolven ajan

Yksi lapsi

desi häpeää

desi nöyryytystä

yksi maailma

yksi elämä

kattilallinen köyhyyttä

kaksi sukua

vanhemmat

Ota lapsi ja anna sen kasvaa n. 10 vuotiaaksi. Täytä lapsi nopeasti häpeällä, nöyryytyksellä ja köyhyydellä. Pidä huoli, että lapsi kuulee kaikki vanhempia koskevat nöyryytykset ja häpäisyt, näin varmistut, että lasta on helpompi hallita paistovaiheessa.

Riko maailma ja aseta se lapsen syliin. Kasvata lapsi aikuiseksi marinoituna siten, että rikottu maailma pysyy lähellä. Muistuta lasta sukujen hylkäämisestä ja vanhempien epäonnistumisista aika-ajoin. Pidä huoli, että marinadi ei laimene. ”

” Kotimme oli 300 neliöinen kolmekerroksinen talo. Vaikka se kuulostaakin liian suurelta neljälle hengelle meillä oli milloin kukakin asumassa ja talossa oli myös yritystoimintaa, karkkikauppa, maustegkauppa ja mitä milloinkin.

 Isoäitini asui jonkin aikaa "lomalla" alkoholistimiehestään, perhetuttumme väliaikaisesti eronsa jälkeen, Lapissa asuva tuttavamme kokeilemassa etelän elämää, ulkomailla asuvat sukulaisemme, serkkuni joka oli minulle enemmän veli kuin serkku ja jota edelleen syvästi rakastan vaikka emme olekaan olleet teinivuosien jälkeen tekemisissä. Kaikki olivat kotiimme tervetulleita ja meillä oli usein juhlia ja vieraita sekä erilaisia pitoja. Isäni rakasti ihmisten kestitsemistä, hyvää ruokaa piti olla paljon ja mitä enemmän vieraat söivät ja joivat, sen useammin isäni kutsui vieraita.

Kotimme oli suuri ja jännittävä. Isäni hamstrasi tavaraa ja äiti yritti päästä vanhimmista eroon. Isä väkersi milloin mitäkin, savustimen vanhasta jääkaapista ja kompostin pakastimesta.. Hän oli rakentamassa minulle ja veljelleni suurta hirsistä leikkimökkiä -se ei koskaan valmistunut.

Koti oli koti kaikille, meillä oli aina elämää. Aina lamaan saakka. Sen jälkeen olimme yksin. Ilmapiiri kotona oli niin jäätävä ettei edes kavereita voinut pyytää kylään. Isä ajoi kerran naapurinpojan kotiinsa vitsalla uhaten, en edelleenkään tiedä syytä. Hän oli aina ollut äkkipikainen mutta ei sentään muiden aikana.

Kodista oli tullut raivohullu tai hiljainen ja jäätävä. Mikään ei saanut mennä pieleen tai tapahtui kauheita. Jos kuului liikaa ääntä, liian vähän ääntä, oli liian läsnä tai liian poissaoleva – mikä tahansa aiheutti kaaoksen, joka ei loppunut millään. Oli vain hetken aselepo ja sama jatkui. Olip arasta leikkiä, ettei ollut enää olemassa.

Vanhempani käyttäytyivät kuin vainoharhaiset koirat, yrittivät selittää mutta eivät osanneet, yrittivät piilotella ja tukahduttaa, yrittivät käyttäytyä normaalisti- eivät kyenneet. Kaikki oli pielessä ja koti oli saastunut. Menetimme sen. Menetimme perheemme, itsemme, kaiken mitä oli.

Sinä päivänä kun muutimme, kirjoitin lapun talolle ja piilotin sen. Kirjoitin jäähyväiset rakastamalleni kodille, halusin kodin tietävän ettemme muuta tahallamme, että rakastimme kotia aina. Se oli meidän kotimme ja tulee aina olemaan. Piirsin mielessäni vuosienkin jälkeen kodin pohjapiirrustusta, unelmoin talosta joka olisi samanlainen, kävelin kodin ohi ja itkin. Siellä asui joku toinen, minun kodissani.

Kodin menettäminen oli pahin asia. Ei se, että muutimme vaan meillä ei enää sen jälkeen ollut kotia. Muutimme kymmeniä kertoja koska kaikki vuokra-asunnot myytiin alta. Mihinkään ei voinut luottaa. Jos koittaa sanallistaa kodin, huomaan, että en nää kotia paikkana, enemmänkin tilana, turvana. Se katosi. Ei ollut enää turvaa, ei omaa tilaa, ei pysyvyyttä. Jäljellä oli kauhu, pelko ja epätoivo. ”