Oodi Äidille!

Me Naisissa oli juttu Terhi Rannelasta, joka oli äkillisesti menettänyt äitinsä. Jutussa kerrottiin heidän läheisestä suhteestaan ja kaipuusta, jonka äidin kuolema jätti.

Itkin jutun alusta loppuun ja olin pitkään alakuloinen. Ajatus oman äidin menettämisestä jäi mieleen pitkäksi aikaa. Ajatus oli niin sietämätön, että koitin sen poistaa kaikin tavoin päästäni. Sitten päätin, että asiaa on pakko ajatella, on koettava ne tunteet, mitä se herättää.

Minulla ja äidilläni on hyvin erityislaatuinen suhde. Olemme enemmän ystävykset kuin äiti ja tytär. Kumpikin olemme luonteeltamme hiukan erakoituvia ja jokseenkin omituisia. Ajatukset, huumori ja logiikka on jotain ihan muuta kuin suurimmalla osalla ihmisistä.

Juttelemme puhelimessa päivittäin, joskus moneen kertaan päivässä, joskus vartin joskus viisi tuntia, useimmiten siltä väliltä. On ihanaa, kun on sellainen suhde ihmiseen, jonka historiasta, elämästä, kokemuksista ja tunteista on jakanut suuren osan, ihminen, joka ymmärtää, opettelee, on utelias ja jakaa arjen ja juhlan.

Näemme äidin kanssa suhteellisen harvoin koska hän asuu toisessa maassa. Whatsapp on kovassa käytössä ja mahdollistaa paljon. Käymme yhdessä lenkillä, kokkaamme ja istumme sohvalla. On hauskaa, että ei välttämättä tarvitse tehdä samoja asioita ollakseen yhdessä, kumpikin voi tehdä omia askareitaan.

Minusta on ihanaa, että olemme yhdessä kasvaneet sellaisiksi ihmisiksi, joita nyt olemme. Olemme käsitelleet traumoja ja väärinymmärryksiä, ihmissuhteita ja kaikkea, mitä elämä eteen tuo. On ihanaa, että on ihminen, jolle voi tunnustaa epäonnistuneensa, voi puida yhdessä siitä, miten asioista pääsee yli, miten käsitellä mitäkin, mikä on tärkeää,  voi haaveilla, suunnitella ja iloita. 

 Viime vuosina suhteemme on syventynyt entisestään ja olemme kumpikin opetelleet sanomaan, mikä tuntuu pahalta. Käsittelemään asioita heti, eikä vasta vuoden päästä. Olemme opetelleet kunnioitusta, kehumista ja toisen arvostamista. Minusta se on erittäin hienoa. Sellainen on mielestäni hedelmällinen ihmissuhde, että voidaan yhdessä kehittyä ja kasvaa ihmisinä.

Olen kuulut paljon järkyttyneitä kommentteja siitä, millainen suhde meillä on. Toiset ovat ihmeissään, toiset kauhuissaan. Jotkut ovat olettaneet, että olen jotenkin vammainen, kun en ole päässyt äidistä irti. Toiset taas miettivät, kumpi meistä ohjailee toista ja niin edelleen.

Joskus nuorempana nämä kommentit hävettivät ja mietinkin usein, onko meillä häiriintynyt suhde. Joskus on. Kaikki ihmissuhteet ovat joskus häiriintyneitä. Kaikesta huolimatta kommentointi kertoo enemmän kommentoijasta kuin meistä. He tuskin ovat kokeneet samankaltaista ihmissuhdetta edes ystävien kanssa. Se on harmi, jokaisella pitäisi olla edes yksi hyvä ja kehittävä ihmissuhde.

Niin, en minä sitä sano, että äiti olisi täydellinen. Ihminenhän hänkin on. Ja se tekee hänestä vieläkin tärkeämmän. Kaikissa ihmissuhteissa on tärkeää oppia anteeksiantoa, hyväksyntää ja rakkautta. Ei keneltäkään, edes itseltään, voi odottaa täydellisyyttä, siksi onkin ihanaa, että on olemassa ihminen, jonka kanssa omia epätäydellisyyksiä voi miettiä ja parantaa. On ihanaa olla ihminen, oma itsensä, han kaikkine vivahteineen.

Kiitos siis Äidille!