Misseydenkin takaa löytyy ihminen
Suvi
Tiilikaisen terapiaa, toipumista ja traumoja käsittelevä kirjoitus
oli mielenkiintoinen esimerkki siitä, mihin suuntaan naisten lehtien
kirjoittelu on menossa. Minusta on hienoa, että ulkonäkö ja
kauneus ovat saaneet syvemmän ulottuvuuden eikä misseys itsessään
riitä jutun aiheeksi.
Myös
se, että monessa kirjoituksessa tuodaan jollain tapaa esiin vihjeitä
älystä, kunnianhimosta ja ihmisenä kasvamisesta.
Aika
moni teksti on jollain tasolla syvempi kuin
ennen. Koronan aikana huomasin muutoksen selkeästi. Joku meissä
muuttui, vaikka pääosin näyttää siltä, että maailma olisikin
palautunut ennalleen.
Rohkeasta
ja henkilökohtaisesta kirjoituksesta johtuen avaan itsekin
samantyyppisiä asioita omasta elämästäni.
Muutamia
vuosia sitten kävin traumaterapiassa noin vuoden. Olisin jatkanut
pidempään mutta muutin silloin Tallinnasta takaisin Kankaanpäähän,
missä terapiaa ei jatkettu.
Elämä
oli heitellyt 90-luvun lamasta asti kaikenlaista eteen ja muokannut
aikamoisen sekamelskan päähän. Isäkin siinä Tallinnassa asuessa
kuoli ja monia asioita purkautui siinä surressa.
Terapiasta
on edelleen hyötyä näin vuosienkin jälkeen, sillä sain työkaluja
kohdata arjen ja vähän arjen ulkopuolellakin olevat
vastoinkäymiset.
Tänään
nousi pintaan suurin ongelmani, josta tuskin koskaan pääsen eroon.
Minä en riitä. Vaikka tekisin mitä, se ei ole koskaan
tarpeeksi.
Pelkään kuollakseni sitä, että minulle rakkaat ihmiset hylkäävät minut, Muilla hylkäämisillä tai ulkopuolellejättämisillä ei ole niin suurta vaikutusta vaikkei ne kivalta tunnukaan. Riittämättömyys läheisille, itselleni ja jollekin epämääräiselle on vaikein asia.
Pelkään kuollakseni sitä, että minulle rakkaat ihmiset hylkäävät minut, Muilla hylkäämisillä tai ulkopuolellejättämisillä ei ole niin suurta vaikutusta vaikkei ne kivalta tunnukaan. Riittämättömyys läheisille, itselleni ja jollekin epämääräiselle on vaikein asia.
Traumojen
ja tunnelukkojen juuret ulottuu niin syvälle, että niitä ei aina
saa yksin kaivettua esiin. Ne sairastuttaa koko kehon ja aiheuttaa
monen monta muuta ongelmaa.
Onneksi
oppii joka päivä hiukan vahvemmaksi ja uusia keinoja
selviytymiseen.
Seuraavaksi
ryhdyn etsimään täydellistä kesämekkoa ja näillä näkymin
isolieristä hattua. Miten sellaisen saa pysymään päässä onkin
sitten toinen kysymys.
Kommentit
Lähetä kommentti