Voiko keholle antaa anteeksi?

 

Viimeisimmässä Me Naiset lehdessä oli useita pieniä kirjoituksia sairastamisesta ja sairauksien kanssa elämisestä.

Muistaakseni olen kirjoittanut omasta sairashistoriastani jo aiemmin, joten en palaa siihen. On kuitenkin mukava lukea selviytymistarinoita ja sitä miten ihmiset oppivat elämään uudenlaisen kehon kanssa, hyväksymään sen ja antamaan anteeksi. Anteeksiantaminen itselle on yleensä enemmän henkistä puolta, sairastamisen jälkeen pitää oppia suhtautumaan kehoon uudella tavalla ja hyväksyä sen vajavaisuus.

Joskus, kun keho on muuttunut liikaa ja se tuntuu rajoittavan elämää vielä pitkään tervehtymisen jälkeenkin, voi anteeksiantaminen olla todella vaikeaa. Samalla pelkää, että keho pettää uudelleen ja väkisinkin mieleen hiipii ajatus siitä, että aikaa ei enää ole. Tulee epätoivo tai kiire, pahimmassa tapauksessa molemmat.

Itse välillä kärsin niistä ajatuksista, että tässäkö tämä oli? En ole ehtinyt tehdä tarpeeksi töitä enkä ehkä rakastaa tarpeeksi. Otinko ne riskit, joita piti vai pelkäsinkö liikaa? Luovutinko liian aikaisin ?

Joskus se tuo rohkeuttakin. Ei enää pelkää turhanpäiväisiä asioita ja vie eteenpäin niitä asioita, mitä kokee tärkeiksi. Se ei aina miellytä kaikkia mutta onko elämän tarkoitus miellyttää muita vai itseään?

Joskus keho yllättää myös positiivisesti. Tuntuu hyvältä huomata, että se liikkuu ja jaksaa enemmän kuin viime viikolla, oppii nopeasti tasapainoon ja notkeuteen liittyviä asioita, siihen pitää vaan tutustua uudelleen. Mutta miten voi tutustua omaan kehoonsa? Tuntuu aivan hassulta ajatukselta.

On hankalaa tutustua siihen miten esimerkiksi iho reagoi asioihin, miksi se on joskus karhea kuin hiekkapaperi ja joskus kuin öljypurkissa uitettu, miten kasvot turpoavat lääkityksestä tai miten sitä voi hillitä, miten silmät näkevät sairauden jälkeen ja miten niitä voi jumpata tai kehittää, miten elää jatkuvan väsymyksen kanssa jne?

Ennen sitä vain oli, hengitteli ja liikkui.

Nyt, kun itse olen tässä uudelleentutustumisvaiheessa, olen alkanut miettiä elämää. Tulevaisuutta, toivoa ja mahdollisuuksia. Mitä haluan kehollani tehdä ja mihin haluan sen pystyvän?

Toivoisin, että jonain päivänä en huomaa kehoni rajallisuutta. Haluan myös antaa keholleni anteeksi ja hyväksyä sen tällaisena. Sitä en tiedä miten sen teen mutta uskon sen vielä tapahtuvan.