Skumppaa ja karvapöksyjä

Ollaan Mintun kanssa viime viikolla oltu tosi ahkeria. Palaveerattiin jopa kaksi kertaa! Tai toisella kerralla oikeasti tehtiin asioita ja alushousukulhoja eteenpäin. Ja toisella kerralla keskityttiin juomaan skumppaa ja jauhamaan p*skaa. Oli vapauttavaa.

Alushousukulhot ovat saaneet prosessissa kaikenlaisia uusia muotoja. Osa kokeiluista on lässähtänyt ja menettänyt ryhtinsä. Alkusäikähdyksen jälkeen nuo lässähtäneet muodot toivat vain uutta puhtia ja inspiraatiota. Osa pöksyistä on saanut karvapeitteen ja osa koristeltu simpukoin ja helmin. Eikä tarkoitus ole enää tehdä alushousuista pelkästään kulhoja, vaan seinälamppuja, kattolamppuja ja vaikka mitä muuta!

Usein tällaisessa luomisprosessissa mennään alun jälkeen aivan kreiseihin mittakaavoihin ja ideoihin. Ja niistä sitten pikkuhiljaa aletaan karsia hämärimpiä kokeiluja pois, että saavutetaan tasapainoinen teoskokonaisuus. Katsotaan siis, mitä näistä päätyy lopulliseen näyttelyyn.
Ainakin kuvia tulette näkemään täällä blogissa ja instassa. Ja Hämeenlinnan kaduilla kannattaa pitää silmät auki, seuraavan viikon kuluessa saattaa jänniin paikkoihin ilmestyä mielenkiintoista nähtävää…

<3 Meri



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naiseus ja Hedelmät

Alushousuinstallaatio

ääniä vuoden takaa osa 2.