CurlyGirl ja treeniä


Useampi viikko on mennyt hurahtaen ohi.
Viimeiset viikot on olleet erilaisten kiharoiden aikaa ja curly girl metodiin tutustumista. Liityin oikein cg facebook yhteisöönkin. Aikamoista. En edelleenkään ymmärrä puoliakaan sanoista mitä siellä vilahtelee mutta pikkuhiljaa.

Nyt olen lopettanut hiusten pesemisen shampoolla, toistaiseksi. Katson mihin tämä johtaa. Käytän myös kookosöljyä hiusten kosteutukseen. Laitan kookosöljyä tällä hetkellä kaikkialle. Se on osoittautunut ihmeelliseksi ihovoiteeksi. Ihoni on paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen, samoin kyllä hiukset.

Eihän sentään pelkkiin kiharoihin kaikki aina mene. Olen ehtinyt treenatakin. Kahvakuula on aktiivisessa käytössä, samoin jooga ja metsätreenit sekä erilaiset vatsalihastreenit seisten.
Tässähän alkaa oikein aktiiviseksi.

Myös 10kg laihdutusoperaatio, joka taannoin lehden ohjeiden mukaan alkoi, alkaa näkyä. Ei ihme tällä treenin määrällä.
Aloitin kyllä hissukseen ettei käy huonosti. Pikkuhlijaa sitä huomaa kunnon kasvavan ja elimistön pääsevän mukaan uuteen elämään. Monin tavoin on aivan uusiutunut olo.

Siitä en kyllä voi sanoa mitään hyvää, että kuohuviinimainosten innoittamana, otin vähän turhan villisti viiniä ja kahden päivän hirveä krapulahan siitä tuli.
Ei siitä sen enempää mutta sen verran oli treenissä taukoa, mikä uskoakseni on ihan hyväkin.

Ylihuomenna tulee uusi lehti ja uudet neuvot.
Jännityksellä odotan, mitä tuleman pitää.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naiseus ja Hedelmät

Alushousuinstallaatio

ääniä vuoden takaa osa 2.