lisää kiharoita!

Nyt on kokeiltu sormikiharoita, sukkakiharoita ja nutturakiharoita. Mikään niistä ei ihan ollut mun juttu.
Pidän yleensä yön yli yhdellä nutturalla hiuksia, ne jäävät siitä kivasti kiharalle, joskus..
Ehkä kokeilen semmoista kahden tai kolmen nutturan yökampausta. Kaikki muut on ihan liian vaivalloisia.

Olisinpa saanut videolle, kun yritin kuivattaa sormikiharoita hiustenkuivaajalla. Yksi suortuva aukesi otsalta itsekseen ja ennen kun huomasin puuttua asiaan, se meni suoraan kuivaajan propelliin (mikö onkaan). Hyvä ettei koko kone räjähtänyt. jouduin leikkaamaan suortuvan poikki. Loput jäi koneeseen. Ei edes haissut palaneelle mutta toimi kyllä hiukan huonosti.
Että sellainen kokeilu. tästä viisastuneena, kun kokeilen suoristusrautakiharoita, videoin sen alusta saakka.
Olisi nimittäin olltu hyvää matskua niiden sukkakiharoidenkin laittamisessa. Ehkä sitten seuraavassa jaksossa.

Ja kookosöljyhoito hiuksille oli varsin toimiva. Nyt ne on ihanan pehmeät ja kiiltävät eikä ole tietoakaan vasta tehdystä vaalennuksesta. ELi kookosöljyä runsaasti hiuksiin, lämmittele parintunnin välein (tai kun ehdit) kuivaajalla, anna vaikuttaa 8-24h, pese normaalisti

Tässä kuvia vaalentuneista hiuksista ja kiharoista.

Aika pieniä laineita tuli sormikiharoista. ei jatkoon. 
Tässä ne sormikiharat nyt kuivuu
Aamukävelylle, hiuksissa kookosöljy

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naiseus ja Hedelmät

Alushousuinstallaatio

ei vielä kyläilyä, eihän?