Uuden normaalin hiukset?


Noniin. Nyt olen ryhdistäytynyt.
Kevätalho ei ole kokonaan ohi mutta jotakin parannusta on tilanteeseen saatu.

Työt alkaa tohinalla ja kauheasti pitäisi saada aikaan heinäkuun alkuun mennessä.
Se on oikein hyvä, onhan tässä tullutkin jo lorvittua.

Nyt onkin sitten seuraava pulma edessä. En ole miettinyt hiuksiani ihan hetkeen, ihan vain kiharoita olen väännellyt mutta noin muuten ne ovat jäänyt vähemmälle huomiolle. Nyt, kun pitäisi lähteä ihmistenilmoille, olisi hyvä tehdä asialle jotain. Hiukset ylettyvät tällä hetkellä takamukseen saakka. Niitä ei ole leikelty vuosiin, ihan pienesti latvoja on tasoiteltu. Mahdollisuuksia olisi siis tehdä vaikka mitä.
Olen ryhtynyt haaveilemaan sellaisesta maantienharmaasta hiuspehkosta. Ehkä hiukan lyhyemmästä, olkapäille ulottuvasta ja kerroksittain leikatusta.
Veikkaan, että viikon päästä minulla on punaiset hiukset, joita olen leikellyt itse sieltä täältä johonkin muotoon. Ei hyvä.

Kampaajalla olen käynyt viimeksi 20 vuotta sitten. Se oli niin hirveä kokemus, etten ole halunnut sitä enää toistaa. Aina olen itse leikannut ja hyvä on tullut. Nyt kuitenkin voisin harkita kampaamoakin. Juuri minulle sopivan kampaamon löytyminen tosin saattaa tuottaa vaikeuksia.
Tästäkin syystä veikkaan löytäväni itseni omasta kylppäristä saksien kanssa.

Kotivärjäyksestä on ollut puhetta aiemminkin ja aloitin vaalennusoperaation muutama kuukausi sitten. Hiukset kuitenkin kärsivät vaalennuksesta niin paljon, etten haluaisi sitä enää jatkaa. En tosin haluaisi ihan kirkkaanpunaisia hiuksiakaan enää. Valitettavasti punainen väripurkki odottaa minua kaapissa.

Yhtenä hyvänä ideana oli, että en leikkaisi hiuksia vaan värjäisin latvat punaiseksi j a muun harmahtavaksi. Mikäli se menee pieleen, voisin hyvin leikata latvat pois. En tiedä onko tämä nyt järin hyvä idea..

Saa nähdä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naiseus ja Hedelmät

Alushousuinstallaatio

ääniä vuoden takaa osa 2.