Hyvinvointi ja onni?
Lehdessä oli juttu Susanna Laineesta, joka jättää Puoli seitsemän-ohjelman juontajan työn, sillä työ alkoi olla koko elämän sisältö. Toinen juttu käsitteli onnellisuutta ja ihmisen omaa arviota omasta onnellisuudestaan. Olen miettinyt samoja teemoja tässä jo jonkin aikaa. Varsinkin korona-ajan jälkeen olen huomannut, että kokoaikainen työn miettiminen ja työssä oleminen alkaa kuluttaa. Olisi ehkä aika jo elämälle. Ihan omalle, sellaiselle mihin kuuluu monipuolista olemista ilman jatkuvaa työasioiden miettimistä. Kuvataiteilijana ja kulttuurityöläisenä on helppo sekoittaa vapaa-aika työhön. Jotenkin ne vaan sulautuu yhteen eikä enää tiedä missä raja menee. Olen kuvitellut olevani ihan perusonnellinen ihminen vaikkakin kiire ja stressi välillä laukaisee pieniä alakuloisia kausia. Nyt olen päättänyt himmailla. Olen päättänyt jättää kaikki ylimääräiset työt pois ja keskittyä omaan uraani vuoden vaihteen jälkeen. Olen myös päättänyt keskittyä hyvään ja onnelliseen elämään. Olenko v...