Viimeisimmissä lehdissä on ollut haastatteluja jääkiekkoilijoiden vaimoista,
entisiä missejä ja malleja, somasti luovia, terveysalan yrittäjiksi ryhtyneitä, äitejä, kodin hengettäriä.
Kotona kiltisti odottavia, puolisoaan tukevia ja edustavia ihanuuksia.
On puhuttu rakastumisesta, auvoisesta suhteesta alamäkineen ja ongelmineen, kuitenkin aina toisiaan tukien, idyllisessä kodissa ja niin edelleen.
Ei ihme, että hienoista kotirouvista ja jalkapallovaimoista on tehty sarjoja ja heidän elämänsä seurataan. Kaikki on niin ihanan idyllistä, mitään ei puutu. Kuitenkin jollain tapaa yritetään luoda kuvaa ”mekin olemme vain ihmisiä” mutta sekin jää pinnalliseksi yritykseksi, sillä kulissien ja täydellisyyden ylläpitäminen on kuitenkin se pääasiallinen tehtävä.
Tämä itse asiassa pätee lähes kaikkiin julkisuuden naisiin. Lähes jokainen jossain välissä julkista elämäänsä haluaa painottaa ihmisyyttään mutta kuitenkin jatkaa samaan malliin idyllisen elämän esiintuomista.
Mikä meitä kiehtoo sellaisessa Kardashian-tyyppisessä maailmassa? Katsomme muovisia hyaluron huulisia kasvoja ja täydellisiä vartaloita päivästä toiseen, kuuntelemme tyhjää puhetta ja mietimme, kuinka voisi itse olla samanlainen, vaivumme epätoivoon, kun ymmärrämme ettemme voi.
Mutta miksi edes haluaisimme?
Voisiko olla hyvä muistella miten ihana elämä meillä pääasiassa on?
On ihana perhe, ystävät, lemmikit, koti , kenellä mitäkin. On ihania mielenkiinnonkohteita ja rutiineja. Uusia mahdollisuuksia, aina voi opetella jotain uutta vaikka youtubesta.
Kunpa vaan pystyisimme nauttimaan elämästä sellaisena kuin se nyt juuri on .
Tämähän ei ollut lehden sanoma. On kai ihmiselle hyvästä tuntea huonoa omaatuntoa tekemisistään ja jatkuvaa alemmuudentunnetta, silloin markkinatalous pyörii ja ostetaan lisää uusia tuotteita, jokta parantavat meitä ihmisinä sisältä ja ulkoa.
Galleria Koneessa Hämeenlinnassa 24.10-17.11.2020
MINTTU SAARINEN Saako lihava nainen tanssia? 24.10. - 17.11.2020 Minttu Saarisen näyttelyssä videoteokset, maalaukset ja esinekoosteet puhuvat naiseudesta, elämästä ja kehollisuudesta. Lihavuuden stigma ei kohdistu vain ylipainoisiin naisiin vaan kaikkiin naisiin sosiaalisena ja emotionaalisena ongelmana. Ruumiin paino ja koko ovat keskeisiä naisruumiin hyväksyttävyyden määrittelijöitä, mikä aiheuttaa riittämättömyyden tunteita ja estää nauttimasta täysipainoisesta elämästä. Lihavuus symboloi kontrollin menetystä, sairautta, yhteiskunnan rappiota, laiskuutta ja älyllistä heikkoutta, monia sellaisia asioita, joita on historiassamme liitetty yleisesti naissukupuoleen. Tanssi puolestaan ilmentää älyllisyyttä, kulttuurin kehitystä, seksuaalisuutta, sulokkuutta ja yhteenkuuluvuutta. Tanssin voi siis käsittää lihavuuden vastakohtana. Näyttelyni teokset käsittelevät naiseuteen ja naisen kehoon kohdistuvia vaatimuksia, rituaaleja, toiveita ja mielikuvia, joita yhteiskunnallinen keskustelu,
Kommentit
Lähetä kommentti