myski impi

Alan olla korviani myöten täynnä Me Naisia. Joka helkutin asia pitää ruotia sataan kertaan, erot ja parisuhteet ja julkkisten asunnon sijainnit. En kestä. Jotkut lehdet on ihan hyviä mutta nyt on kyllä menty ihan kummalliseen suuntaan. Varsinkin korona-aikana kun on kaikilla aikaa lukea ja miettiä niin onko pakko tehdä ihan tyhjäpäistä sisältöä niin, että sitä ei jaksa edes lukea puolta tuntia kauempaa saati palata lehteen ekan lukukerran jälkeen. Meikkiä on, hiuksia on, laukkuja ja vaatteita juu ja sitten ne ihmejutut siitä mitä kenenkin eroon tai raskauteen kuuluu. En minä ymmärrä miten se voi kiinnostaa ketään, mitä jollekin tuntemattomalle ihmiselle kuuluu, jota ei ole koskaan nähnyt eikä tule koskaan näkemään eikä voi luoda mielipidettä koko ihmisestä kun he ei itse varsinaisesti edes jutuissa puhu vaan toimittaja kertoo, millaisessa keittiössä kukakin istui ja millainen olo tuli kohtaamisesta ja kuinka heleä ääni sillä oli kun se kertoi lemmikkikoiransa juoksevan naap...

Olen viime viikon ollut maalla ystäväni mökillä kuopimassa ja grillaamassa. Se on jotakuinkin sitä, mitä myös Me Naiset tarjosivat kevätpuuhaksi.  Valitettavasti kuvia on vain kissojen mökkeilystä, sillä itse en lle yhtä soma.  Olen jatkanut treenaamista ja innostunut pari viikkoa sitten annetusta laihdutustehtävästä.  Sitä en tiedä lähteekö kiloja, vaakaa kun ei ole, mutta syön paljon kasviksia, luonnollisia rasvoja ja proteiineja. Liikun paljon ja juon vettä. Olo on ainakin energinen enkä moneen päivään ole pysähtynyt puhelimen ääreen kirjoittamaan.  Nyt, kun on vähän pilvisempää, istahdin kissojen kanssa miettimään, mitä Me Naiset on tarjonneet.  Paljon on meikkivinkkejä ja sellaisia mutta olen vielä vapaaehtoisesti eristyksissä, joten en millään viitsi laittautua. Tämäkin on onneksi suotu myös Me Naisissa, että aina ei tarvitse. Sensijaan mietin jo kovaa vauhtia kesän tyyliä ja aktiviteetteja tohtori paiseen ja temppareiden lisäksi.  Olavi j...

Poikkeusoloja aletaan purkaa, uutisissa on muutakin kuin koronaa, kesä lähestyy, päivät pitenee, kaikki kukkii ja lehdet puhkeaa.  Hyvin erikoinen kevät takana. Minulle ominainen kevätmasennus alkaa nyt vasta nostaa päätään. Toukokuu on aina ollut pahin kuukausi mutta oireita on usein jo huhtikuussa. Tänä vuonna ne alkoivat vasta toukokuun alussa.  Maalaamista en ole voinut tehdä viime maanantain jälkeen, en juuri muutakaan.  Mieleen pulpahtelee vanhoja häpeänaiheita, epäonnistumisia ja vääriä valintoja. Joka kevät vaivun johonkin todella syvälle. Silloin inhoan itseäni, maailmaa ja kaikkea mihin olen koskenut. Suren tympeää uraani ja keskinkertaisuuttani, stressaannun kissojen hoitamisesta, kaikki itkettää tai suututtaa. Ja sitten parin viikon jälkeen mieliala palaa taas normaaliksi. Tuntuu kuin olisi muuttanut jonkun toisen mieleen joksikin aikaa.  Saa nähdä miten pahaksi tämä tänä vuonna äityy. Siitä olen kyllä iloinen, että töitä ei ole. On hyvä saada levätä....

Me Naisissa oli juttu Terhi Rannelasta, joka oli äkillisesti menettänyt äitinsä. Jutussa kerrottiin heidän läheisestä suhteestaan ja kaipuusta, jonka äidin kuolema jätti. Itkin jutun alusta loppuun ja olin pitkään alakuloinen. Ajatus oman äidin menettämisestä jäi mieleen pitkäksi aikaa. Ajatus oli niin sietämätön, että koitin sen poistaa kaikin tavoin päästäni. Sitten päätin, että asiaa on pakko ajatella, on koettava ne tunteet, mitä se herättää. Minulla ja äidilläni on hyvin erityislaatuinen suhde. Olemme enemmän ystävykset kuin äiti ja tytär. Kumpikin olemme luonteeltamme hiukan erakoituvia ja jokseenkin omituisia. Ajatukset, huumori ja logiikka on jotain ihan muuta kuin suurimmalla osalla ihmisistä. Juttelemme puhelimessa päivittäin, joskus moneen kertaan päivässä, joskus vartin joskus viisi tuntia, useimmiten siltä väliltä. On ihanaa, kun on sellainen suhde ihmiseen, jonka historiasta, elämästä, kokemuksista ja tunteista on jakanut suuren osan, ihminen, joka y...

Vappuaatto. Yleensä vapun ja kaikkien muiden juhlapäivien alla minuun iskee hirveä juhlastressi. Pakko juhlia. Pakko nähdä kavereita. Pakko laittaa kaikkea hienoa tai ainakin tehdä suunnitelmia, pakko olla ihmisten kanssa ja tehdä jotain spesiaalia. Pakko. Tällä kertaa, kiitos koronan, jäin miettimään, miksi on pakko? Ainoa järkevä selitys oli se sama, miksi lauantai-iltana on oltava actionia. On surkeaa, suorastaan häpeällistä, jos on yksin tai pienessä porukassa. Perheellisten on tietenkin sallittua olla kotona perheen kanssa mutta perheettömän pitäisi olla villi ja vapaa. Minuun on iskostunut joku imagopakko tai lifestyle juttu, että on näytettävä maailmalle, että minä en ole yksinäinen ja minulla on cool elämä. Ja siis kenelle on näytettävä ja miksi? Minä olen aina ollut se, joka järjestää juhlia ja kokoontumisia. Nyt on tuntunut ihanan vapauttavalta, kun en ole tehnyt niin. En ole ikinä viihtynyt yli kolmen hengen ryhmissä, ne suorastaan ahdistava...

Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka käsittelevät asiat unissaan. Niin on aina ollut. Olen nähnyt toistuvia unia joistakin asioista ja sekasortoisessa elämäntilanteessa unet ovat hyvin kaoottisia mutta tilanteiden helpotuttua, unet selkiytyvät. Konkreettisin kuvaus tästä on uneni, jossa näin sekalaisia tapahtumia, jotka tapahtuivat yleisessä vessassa. Alkuun siellä oli vain vähän likaista mutta lopulta kaikki pöntöt ja lavuaarit olivat tukossa, kopeissa makasi mädäntyviä ruumiita ja kaikki oli liejun peitossa. Kun tilanne alkoi helpottua, vessa alkoi siistiytyä, lopulta sinne jäi vain tukkeutunut kylpyamme, johon väkisin yritin tehdä yrttikylpyä mutta se mädäntyi kerta toisensa jälkeen. Silloin oivalsin, että pääasiassa kaikki asiat voi korjata johonkin pisteeseen saakka mutta kaikista suurista katastrofeista jää jotakin jäljelle. Vaikka ne käsittelisi miten hyvin, on aina se tukkeutunut kylpyamme, joka saattaa näyttää toimivalta mutta kun sitä yrittää käyttää, se tukkeut...

Helmikuusta tähän päivään on muuttunut koko elämä. Ensin tuli kuvioihin Me Naiset lehden seuraaminen, sitten korona. Ennen poikkeusoloja elämäni oli aika kiireistä. Olin stressaantunut, väsynyt ja olin alkanut vasta toipua monen vuoden sairastamisesta. Me Naiset – projektin myötä aikataulu kävi aiempaakin kaoottisemmaksi mutta jo ennen Me Naisia aikataulu oli tällainen: klo 7 aamukahvi ja koneelle klo 14 lounas koneen ääressä klo 15 havahtuminen siihen, että kohta on lähdettävä opettamaan tai muihin iltatöihin tai kokoukseen, viimeiset jutut koneella ja sitten piirtämistä, suunnitelua tai jos aikataulu sallii, soitto sukulaisille, kahvia klo 18 opettamaan klo 21 kotona, jotakin ruokaa heti ja viimeiset sähköpostit klo 23 vihdoin sänkyyn seuraavana päivänä sama paitsi jossain välissä pitää ehtiä kauppaan, suihkuun, tarvikeostoksille, näyttelyihin, kokouksiin, seminaareihin, kouluttautua ja maalatakin. Ei ihme, että alkoi tuntua stressaantuneelta. Me N...