myski impi

Hauhon hovinkartanolle on tulossa kesänäyttely, josta löytyy Mintun julisteita, alushousuja, tekstejä ja kuvamanipulaatioita. Tässä yksi ehkä provosoivimmista kuvista, joka tulee esille näyttelyyn. Näyttely valmistuu 8.6 mennessä mutta virallisesti se avataan heinäkuun puolella.     Kuvalla on väliä Mikä tekee kuvasta uskonnollisen? Mikä symboliikka ja mitkä värit yhdistetään uskonnolliseen ilmaisuun ja miksi? Entä sommittelu ja henkilönkuvaus? Miten olemme tottuneet näkemään uskonnollisten henkilöiden kuvauksen? Onko näillä yhteyttä propagandaan? Mikä on ylipäänsä vaikuttava kuva ja miksi? Tämä kuva on saanut inspiraationsa Puolassa tapahtuneesta seikasta jossa henkilö maalasi Neitsyt Marian sädekehän tilalle sateenkaaren. Sananvapaus ja ilmaisunvapaus on moniulotteinen asia niin kuin uskontokin ja uskonnolliset kuvalliset loukkaukset. Miksi tämä kuva muistuttaa meitä uskonnollisesta ilmaisusta? Kuvassa olen käyttänyt omia kasvojani, kankaiden pinnat on li...

Joskus kiinnitän kaupungilla huomiota siihen, että kerään paheksuvia tai kummastelevia katseita, ja ensimmäinen ajatukseni on aina “apua, nyt vilkkuu perse hameen alta” tai “apua, mulla on naamassa jotain likaa” koska itselleni minä näytän normaalilta. Tämän ihmisen minä näen aina peilistä, tämän ihmisen minä puen aamulla milloin milläkin tavalla. On outoa huomata että muille minä en olekaan normaalin näköinen, vaan kummallinen. Muut ihmiset ihmettelevät minun olemustani yhtä paljon kuin minä ihmettelen tuulipukuja, jakkupukuja, todella tyylikkäitä ihmisiä, koiria joilla on vaatteet, shokkivärjättyjä hiuksia ja niin monta muuta asiaa. Lihavoituneena ihmisenä olen huomannut että tuo katseiden määrä – sekä katseiden sisältämä paheksunta – on lisääntynyt. Katseiden paheksunta tuntuu liittyvän siihen, että minä kehtaan lihavana ihmisenä tehdä kaksinkertaisen virheen, kehtaan olla lihava ja kehtaan olla tyyliltäni erilainen. Tuntuu että lihavan naisen pitäisi sulautua seinään, pukeutu...

Mutuillen sanoisin, että jokaisella naisella on alushousuja eri kategorioissa. On mukavia alushousuja, on seksikkäitä alushousuja, on niitä joita käytetään vain hätätilanteessa, on niitä jotka on niin epämukavia, että olisi melkein mieluummin kommandona. On mummopöksyjä, vähän rikkinäisiä, sekä niitä joita ei muista ostaneensa eikä myöskään oikein tiedä mistä ne ovat kaappiin päätyneet. Miksi juuri alushousut ovat sellainen vaate joka jakautuu niin moneen kastiin? Onko muissa vaatteissa tällaisia kasteja? Vai onko useamman kastin syynä se, että alushousuja tarvitsee omistaa useammat kuin vaikkapa farkkuja? Vaikeaa kuitenkaan ajatella, että kukaan säilyttäisi vaikkapa rikkinäisiä sukkia sillä ajatuksella, että käytän näitä vain jos muita ei ole puhtaana. Sukkia kuitenkin pitää omistaa suunnilleen sama määrä kuin alushousujakin. Voisiko syynä eroon olla se, että sukat ovat julkisemmat kuin alushousut? Vai se, että rikkinäinen sukka on häiritsevämpi normaalielämässä kuin rikkinä...

Joillain ihmisillä tuntuu olevan valtava tarve päästä kommentoimaan – muiden tekemiset, vaatteet, kehot ja yleinen olemus ovat heille kuuluvia asioita, joista heidän on oikeus sanoa mielipiteensä. Tämä on ihmeellinen asia. Ihmettely on tietysti ihmisen elämään kuuluva asia ja näin pitääkin olla, maailma on ihmeellinen paikka ja kaikista ihmeellisintä maailmassa ovat ihmiset. Mutta miksi jotkut ihmiset kokevat velvollisuudekseen ja oikeudekseen tulla ihmettelemään ääneen toisen ihmisen tekemisiä ja olemusta? Juuri hänen mielipiteensä siitä, mikä on viehättävää ja mikä ei on tärkeää. Juuri hänen mielipiteensä siitä, mikä on normaalia ja mikä ei on tärkeää. Jatkuva kommentointi tai edes kommentoinnin mahdollisuus saa minut joskus linnoittautumaan kotiin. En jaksa edes ajatusta siitä, että käydessäni kaupassa tai kirjastossa tai baarissa minun velvollisuuteni on selittää olemassaoloni kommentoijille. Haluaisin vain olla rauhassa ja elää maailmassa, tehdä omia asioita omalla tahdillan...

Voisi ajatella, että Saako lihava nainen tanssia? -projektin ”ensimmäinen osa” on alushousukulhot ja Ystävyydenpuistossa järjestetty pop-up installaatio oli tietysti alkkareiden ensimmäinen esiintyminen. Projektin toinen osa on Mintun tekemä, aivan älyttömän pähee räppibiisi nimeltä Pirtelöpoika. Biisiä ei olla virallisesti vielä julkaistu, se odottaa vuoroaan hieman tuonnempana. ;) Nyt ollaan siirrytty projektin kolmanteen osaan ja kuvataan Pirtelöpojalle musavideota. Ja se on ollut ihan sairaan hauskaa! Mulle on tullut siitä jotenkin tosi nostalgisia fiiliksiä. On ollut samanlainen olo, kun joskus lapsena. Meillä oli muksuna serkkujen kanssa vaikka mitä projekteja. Tehtiin näytelmiä, kuunnelmia, kirjoja, taidetta ja vaikka mitä. Se ilo ja onni, mitä tuollaisista projekteista saa, on jotenkin ihan omaa luokkaansa. Semmoista energistä pöhköilyä, nauramista ja ideointia. Se on ihan parasta. Huomaan, että oon ”aikuiseksi” kasvaessani unohtanut semmoisen pöhköilyn ja ottanut t...

löysin reilu vuosi sitten kirjoittamani tekstin keväästä ja sen kokemisesta. Se tosiaan oli hirveä kevät ja kaikessa kamaluudessaan myös Espanjan matkasta tulikin katastrofi eikä ihana lainkaan. Aina ei mene niinkuin toivoisi. Tämä oli sitä aikaa kun väkertelin alushousuveistoksia päivästä toiseen täysin tietämättömänä Me Naisista ja kaikesta siitä mitä karmean kevään jälkeen oli tulossa. Suhtautumiseni kevääseen ei ole muuttunut mutta tänä vuonna koitan olla hajoittamatta itseäni niin pahasti kuin viime vuonna. Silloin olin jotenkin vereslihapalasina eikä se korjaantunut ihan heti. Noniin tässä se tulee: "Hirveä määrä ajatuksia pyörii päässä. Mistään en oikeastaan saa kiinni. Olen nähnyt voimakkaita unia viime aikoina, mikä ei ole mitenkään itselleni tyypillistä. Aivoni tuntuvat keskittyvän kevääseen ja jokavuotiseen pariutumisvimmaan. On jännittävää huomata miten primitiivinen keho loppujen lopuksi on. Koemme aina olevamme niin yleviä ja erottuneita vaistoista ja eläi...

Löysin toisen vuodentakaisen kirjoituksen. Eipä tiennyt Minttupoloinen mitä päässä liikkui tätä kirjoittaessa. Ja tässä ollaan. Oli aivan totta, että risteyksessä olin ja valitsin juurikin sen vaikeamman tien. Mutta hyvin menee ja päätös oli oikea , Elämä on jatkuvaa muutosta ja oivalluksia. Tänä keväänä on ehtinyt tapahtua paljon. Ulkoisesti mikään ei ehkä ole muuttunut, mutta itse koen olevani aivan eri henkilö mitä olin puoli vuotta sitten kun aloitettiin tämä projekti. Kaikkea on ehtinyt tapahtua. Ei nyt varsinaisesti mitään suurta ja mullistavaa, mutta olen esimerkiksi kokeillut rajojani taiteen tekemisen suhteen niin pitkälle, etten enää muista mistä lähdin. Mistä maalasin tai mitä ajatuksia teosteni takana on ollut. Mistä ammensin kaiken, mitä halusin sanoa? Tuntuu kuin olisin tienristeyksessä. Pitäisi joko palata tai jatkaa eteenpäin johonkin tuntemattomaan. Itseni tuntien valitsen tuntemattoman. Itsensä haastaminen ja uusien asioiden oivaltaminen on aina o...